How can I help you my love?

Nailla sanoilla minut tervetulotettiin Englantiin, London Heathrow:n lentoasemalla. How can I help you my love? Olin paattanyt ottaa mukaani naurettavan suuren matkalaukun ja olallani kannoin pirtsakan pinkeeta, kannettavan tietokonelaukkua johon oli ahdettu sanakirja, 4 naistenlehtea, meikkilaukku, kirja, kaksi lompakkoa (jotka pursusivat rahaa, heh, no ei ihan) ja tietysti vesipullo. Onneksi olin sentaan alynnyt laittaa tennarit jalkaan, silla uskon etta mielikuvasta olisi puuttunut viela meika, joka koikkelehtii korkkareilla ympari lentokenttaa etsien bussia joka mahdollisesti voisi vieda mut Lutoniin.

No, koska kysyminen ei ole vaarin, paatin ihan rohkeasti kysasta aseman lahettyvilla porraavilta keltatakkisilta ihmisilta neuvoa. He siis hyorivat ties missa tehtavissa lentoaseman ymparistossa.
Kun kysyt joltain itaeurooppalaiselta siivoojalta bussista joka mahdollisesti menisi Lutoniin..eikai muuta voi odottaa kuin irvistyksen ja epamaaraisen kaden heilutuksen. No naiselliset avut peliin vaan. Ja heti tuli tulosta! 2 mukavaa pojankloppia veivat mut vahan syrjemmassa olevalla bussi-asemalle jossa sitten olikin vilinaa ja vilsketta ja loppujenlopuksi sain ostettua bussilipun Lutoniin. Maksoin siita 20 puntaa, eli puolentoista tunnin bussimatkasta n. 25 egee. Grh. No mutta toivottavasti tuonne ei tarvitse kovin usein matkata.

Bussimatka menikin kuin huomaamatta. Ehka osasyyna oli hyvin huvittava bussikuski joka asiakkailleen oli kylla kuin hunajaa ja sokeria mutta kun mies paasi rattiin; oh my gosh! No myonnetaan etta on nama tiet aikas kaposia ja ihmiset ajavat hurjaa vauhtia mutta se kielenkaytto mita talta miehelta tuli, ja asiakkaiden kuullen, olisi saanut lappalaisenkin punastumaan. No ehka nain muuten niin hillityt ja coolit britit paastavat hoyryja. Taman bussifirman matkoilla piti kayttaa turvavyota ja kuski "lentoemomaisesti" naytti hatauloskaynnit ja kuinka ikkunat saa sarjettya jos tarve tulee. Heratti kylla luottamusta.

Ennen lahtoa mullehan annettiin pari ylimaaraista sydamentykytysta kun taalta paasta tiedotettiin ettei yliopiston kampuksella olekkaan mulle huonetta. Tjaa, eli lentolippu on ostettu, matkalaukku pakattu ja ei paikkaa mihin menna. Niceee-e. No, onnekseni taalta tyopaikastani Safer Luton Partnershipilta Keeley lupautui vuokraamaan mulle talostaan huoneen.

Yliopiston kampuksella huoneet ovat pienia, huonossa kunnossa ja tietysti kovinkin meluisia kun juuri kotoa ensikertaa muuttaneet varhais-aikuiset ovat paasseet vapaudenmakuun. Siella ei ole telkkuja ja netistakin pitaisi maksaa extraa (kun pelkasta huoneesta piti maksaa jo 100 puntaa/vko). Eli nyt asun ihastuttavassa talossa jossa mulla on kaunis, vaikkakin aika pieni huone, mutta siella on ihanan iso ja muhkea sanky, telkku, dvd-soitin, radio ja paljon kaappitilaa. Keeley on tosi kiva ja tullaan erinomaisesti juttuun. Meilla on hyvankokoinen takapiha ja Keeleylla on ihana pieni vekkulikoira jota on ihana paijata kun tulee Tikru-kissaa ikava.

Tyopaikalla on tosi kivoja ihmisia, ja mulle annetaan paljon vastuuta ja oma-aloitteisuutta tulevissa tyotehtavissa. Tulen vetamaan Safety Squat nimista jutskaa tossa parin viikon paasta, jossa vastuullani on huumevalistus ja pyorin nuorisokeskuksessa tehden joitain muita juttuja. Ja jossain vaiheessa olen katutiimissa jolloin kuljetaan Lutonin kaduilla ja kohdataan nuoria ja autetaan jos niilla on ongelmia tai kysymyksia. Monenkirjava on kaupunkikuva ja se luo jannitteita taalla kun eri kansallisuudet yrittavat elaa yhdessa mutta erikseen.

Mutta tassa olkoon blogialoitukseni talla kertaa. Yritan heitella esim kuvia tanne, jos se vain onnistuu. Tsemia.