Do they know it's x-mas?

No taalla ainakin tiedetaan etta joulu on saapunut.
Pari paivaa sitten Keeley kurkotteli loftin katkoihin ja loysi muovikuusen ja paljon koristeita. Muovikuusi itseasiassa ei nayta yhtaan huonolta, ja siina on jopa kapysiakin. Laitettiin joululaulut soimaan ja oksa oksalta kokosimme taman sesongin hittipuun. Paatettiin koristella puu oikein tyttomaiseksi, silla tamaa jaanee Keeleyn ainoaksi jouluksi, ilman miehenpuolikkaan ja vauvan vaatimuksia. Ja jos Keeleyn mahasta kevaalla putkahtaa poika, tuskin muut perheenjasenet tulevaisuudessa lampenevat pinkeille enkelikoristeelle. Eli nyt on sitten oikein tsubumainen kuusi kotona tuomassa tunnelmaa. Onneksi Toby on niin rento koira ettei alkanut narttuilemaan ja ehkei sen miehuus tyttomaisesta kuusesta horju.
Taalla myos ilmeisesti joulukoristeet laitetaan esille pari viikkoa aikaisemmin jouluaattoa/paivaa (tai jopa aikaisemminkin). Ja uhhuh, onhan kaikenlaista jo nahty..talojen julkisivut taynna jouluvaloja, joulupukkeja ja muuta salaa. Osa on tosi mauttomia, mutta mauttomuudessakin jotenkin viehattavia. Talot riisutaan jouluasuistaan pari paivaa aaton jalkeen. Joten sambluuna on hiukan erilainen kuin Suomessa.

Mulla on uusi intohimo ja se on jacked potato, ja taytteena tonnikala. Laheisesta kahvilasta saa ostettu neljalla punnalla aterian jossa on ihanan iso pottu, ja siihen paalle tonnikalamajoneesi-sorsselia ja salaattia kylkeen. Semmoisenko vetasee naamariin, on ahky seuraavaksi 4 tunniksi taattu. Nam.

Valvoin eilen melkein kolmeen kun tein klassisen virheen..ja se oli suklaan mussutus 11 illalla. Katsoin Silent Hill elokuvan, ja olin jo valmista kauraa petiin, kunnes telkusta tuli Kylie Minouguen keikkadokkari ja sitten viela Carpentersien historiikki. Juuri pari paivaa sitten kuuntelin ihastuttavaa:" Rainy days and mondays"- biisia ja pohdin etta mikakohan tamankin sisarusparin tarina olikaan ja sieltahan sita alkoi sitten tulemaan. Tiesin etta Karen kuoli 80-luvun alussa anorexiaan, mutta siihen se tietous sitten jaikin. Voi sita Karenia, kun naisella on noin mahtava aani ja tulkintakyky, pitihan sitten jotain tollasta tapahtua! No, kornisti voi todeta etta aani kylla jatkaa elamistaan fanien sydamissa.
Karenin lommoposket kummittelivat koko yon unissa ja piisit jankkasivat paassa. Aamulla kello soi ysilta ja otin taksin Denbigh High-Schooliin ja menin Davidin mukaan one-in-one keskusteluun. Oli outoa hyvastella opettajattajat ja nuoret ja sanoa etta hyvaa elamanjatkoa! Mutta tata kai tama on..elama. Taynna kohtaamisia.

Viimeista viikkoa siis viedaan. Ihan innolla jo odotan karjalanpiirakoita, kissan hipsutuksia, ruisleipaa, kunnon kahvia ja tietysti rakkaani kainaloa. Olen myos huomannut olevani jokseenkin pakkomielteinen lapin lumitilannetta kohtaan. On itkupotkuraivarit lahella, jos pohjosessa on musta joulu ja jaatavaa tihkua sataa niskaan. Mie en vaan suostu sellaseen.

Viime viikolla myos harrastin ahkeraa kanavasurffailua, ja siinahan on hyvin tarkeaa kaden ja silman kordinaatio. Eli samalla kun vaihdat kanavaa, sun taytyy lukea screenilta mika ohjelma on kaynnissa ja jotenkin luoda jonkinlainen mielikuva siita, olisiko se mahdollisesti jotain sellaista mika voisi kiinnostaa. Olen muuten nahnyt taalla tosi hyvia dokkareita. Erityisesti dokkari ajasta ja pyhasta sodasta oli tositosi hyvin tehty. Toivottavasti ne nakyvat myos jossain vaiheessa Suomessa. Niin, mutta siis surffailin kanavia, ja elokuva Light's in the dusk tuli sattumoisin joltain leffakanavalta. Kattelin vahan aikaan, ihmettelin nanosekunnin ajan miksi tama vaikuttaa niin tutulta ja hmm, tuli jotenkin kotonen olo. No perkules, sehan oli Kaurismaen elokuva!

Mulla on muuten ek aa kertaa elamassani hiukan koti-ikava. Ja paa taynna uusia suunnitelmia ja kiva paasta niita venxlaamaan kotosuomeen. Niin ja mietin etta eihan mulla ole kauhesti mitaan kerrottavaa, kun palaan.. silla olen kirjoittanut paivieni kulusta tanne. No, saanpahan sitten kysella kanssatoverieni kuulumisia urakalla :)

Nyt suostun autokyyti tarjoukseen, joka vie mut kotiin. Eli adios ja jarjeton morjens!

Ja joulupukki matkaan jo kay..

No niin, viime kerralla oli pää jotenkin ihan jumissa, joten kokeilen nyt kirjoittaa vähän syväluotaavamman blogilogisen.
Aurinko paistaa ja me nukuttiin Keeleyn kanssa miltei yhteentoista. Olen tämän päivän kotona tekemässä raporttia, kun ei tuolla toimistolla oikein saa kaipaamansa rauhaa. Keeleyllä on puolestaan ensimmäinen ultrakuvaus, ja mieki oon ihan jännityksessä mukana. Leikittelinkin ajatuksella että Keeleyllä on ensimmäiset treffit vauvansa kanssa parin tunnin päästä , eli ei ihme jos jännittää!

Toby taas istuu tuossa sängyllä sen näköisenä, että kohta pitää lähtee leikittään. Voi että, ikävä tuota koiruutta tulee. Onneksi on kotona odottamassa kissuus, että saa jotain eläinkunnan edustajaa halailla.
Eilen kävin Mugsyn kanssa kaduilla vähän haahuilemassa. Viimoset 2 kuukautta on yritetty tiistaisin päästä katutyöhön (eli kuljetaan lähiympäristössä, jututetaan nuoria ja vähän tsekkaillaan onko jossain jengien kokoontumispaikkoja tms.) mutta joka ikinen kerta on satanut vettä! Vaikka aamu on ollut aurinkoinen, iltapäivällä alkaa semmoinen vesipisaroiden leikki ulkona ettei sinne lähde nuoriso-ohjaajat, saatikka nuoret. Mutta eilen sitten onni potkaisi. Aamulla satoi vettä, mutta iltapäivällä kirkastui. Ilman huonoa onnea ei kuitenkaan selvitty, sillä Mugsyn auto oli tehnyt tenkkapoot. Ilmeisesti akku oli simahtanut tms. ja tietty se vähän pilasi tunnelman.
Kävimme Starlight- nimisellä nuorisotilalla kotvasen pyörimässä ja siellä oli yksi työntekijä Derick, joka vaikutti tosi hauskalta tapaukselta. Hän oli kovin kiinnostunut Suomesta ja oli muutenkin pirteä tapaus, se sai mut ja Mugsyn hyvälle tuulelle. Lähdimme kiertelemään lähitienoita ja jos Farley Hill:in nuokku olisi auki, kävisimme siellä.
On tuo Mugsy kyllä älytön tyyppi. Ulkona oli jo pimeää, mutta tyyppi tunsi jokaisen nuoren joka käveli, muisti nimen ja nuoret olivat iloisia nähdessään Mugsyn.
Vaikka keskustelu oli pääsääntöisesti: ”hei, mistä tulet, minne olet menossa ja mitä kuuluu”mutta se tapa, jolla nämä nuoret suhtautuivat Mugsyyn oli kunnioittava ja hyvinkin toverillinen. Ja osasyynä on juuri se, että Mugsy on itse kasvanut niillä kaduilla, tehnyt tyhmyyksiä ja tietää millaista on olla kiihkeä, aasialainen nuorimies Lutonissa.
Kyselin myös paljon muslimien elämäntavoista, kuten siitä kuka päättää että nainen käyttää burkhaa, sillä sellaisia näkee myös Lutonissa. Mugsy sanoi että kyllä ne naiset itse sen valinnan tekee. Hän myös nauroi että ehkä Pakistanissa, jossain kylässä, on joukko naisia jotka ihmettelevät miksi länsimaalaiset naiset käyttävät minihameita?! Niinpä niin.
Kysyin myös siitä, millä tavalla suhtaudutaan naisten koulutukseen ja hän sanoi että siihen aina kannustetaan. Länsimaalaistunut muslimi on hyvin tasa-arvoon pyrkivä. Hän myös sanoi että esim. idänmaissakin naisten koulutukseen tähdätään. Esimerkiksi siellä, jos nainen haluaa mennä lääkäriin, se pitää olla naislääkäri. Mistäs niitä naislääkäreitä saataisiin, jos ei annettaisi naisten kouluttautua?? Eihän kukaan mies haluaisi että jos oma äiti sairastuisi, eikä olisi lääkäreitä lähettyvillä. Jälleen uuden näkökulman avaus. En nyt sano että tämä on koko totuus, mutta osatotuus, jota meille ei kerrota. Ainakaan kovinkaan avoimesti.

Näin unta viime yönä että olin muuttamassa Amsterdamiin. Ei yhtään huono uni. Yritin etsiä hollannin kielikursseja, mutten jostain syystä löytänyt niitä. Etsin varmaan väärästä paikasta. Olisi ihana osata kieltä paremmin. Mulla on jonkinlainen sanavarasto, mutta kielioppi ym. on ihan hepreaa. Kun tulin Damin reissulta takaisin, lipsautin hollantia ja kun olin hollannissa, lipsautin ruotsia. Jota siis en osaa miltei lainkaan.
Tulevat kielikokeet koulussa hermostuttaa jo valmiiksi. Grh. No, nyt alan tekemään sitä, miksi otin vapaapäivän töistä, eli viestinnän ilmaisutaidot kurssin esseetä. Tai ehkä leikin kotvasen vielä koiran kanssa..

Moii!

Nain sita ollaan taas takaisin arjessa kiinni.
Viime viikko meni hiukan harakoille, kun tein toita kotoa kasin (eli raportteja) ja sitten torstaina pyyhalsin Lutonin lentoasemalle ja Amsterdamiin. On taa vahan toista kuin kotosuomessa. Tunti sinne, tunti tanne ja olet uudessa maassa. Nopeasti ja mukavasti.
Tai no, passintarkastuksessa UK:n paassa sai jonotella 45 minuuttia, ja lento Damista- Lutoniin oli aika mystinen kun oli jo pimeaa, ja sumuista. Torkuin ja valilla aina kurkkailin missa mennaan, ja kun ymparilla oli vain pimeaa, oli fiilis valilla hiukan tajunnan tuolla puolen.

Oli kylla todella hyva nahda tuttuja naamoja seka olla ns. kotona. Huomasin myos olleeni jonkinlaisessa tunnetyhjiossa, kun ei sellaista sydanystavaa ole taalla. Joten oli tosi kiva vaan jutella Manoukin kanssa ja nahda hanen siskoa ja vanhempia. Eli nyt jalleen uudessa iskussa!
Saa Amsterdamissa oli suht' kurja. Vetta tuli ja eilen satoi jopa lumihaituvia. Lutonissa puolestaan paistaa aurinko ja saa on jalleen hyvin syksyinen. Pari viikkoa viela ja sitten koti kutsuu,nyt on jo sellainen olo etta kivaa tulla.

Edessa on viela paiva Lontoossa, kaydaan Keeleyn kanssa (toiv.) katsomassa joku teatteri-esitys, ilta tyoporukan kanssa ja hiljalleen pakkailua..
Siis mulla ei nyt liiku paassa mitaan. Joten jatkanen joskus toisella kertaa.