Otsikko :)

Hurrr, ulkona oli tänään kylmä! Jopa jäätävää. Tänne on povailtu ihan lumisateita viikonlopuksi joten jännä nähdä mitä pilvet tuovat mukanaan.
Aamut ovat kyllä usein parhaita. On ihanaa kävellä auringonpaisteessa töihin, seurailla lukuisia talorivejä ja kaukana siintävää kumpuilevia metsämaisemia.

Mie olin tällä viikolla oikein radiossa täällä. Kyllä, debyytti englanninkielellä on nyt tehty! Mun pomoa Joania pyydettiin paikalliseen pikku(paikallis-)radioon puhumaan Safer Luton Partnershipin (SLP) työnkuvasta ja halusin ehdottomasti tulla mukaan. Tämä Diverse FM on vähän niin kuin Lähiradio Helsingissä. Alasta kiinnostuneilla nuorilla on siellä oma ohjelmapaikka, myös paikalliset toimijat voivat pitää omaa ohjelmaansa ym. ja kaikki toimii vapaaehtoisperiaatteella. Kuitenkin asemalla on uskonto ja politiikka sellaisia aiheita, joita ei käsitellä ohjelmissa. Ja juuri kun luulitte että ne ohjelmat voisivat olla mielenkiintoisia.. No ei, hyvältä systeemiltä se vaikutti.

Saavuimme radiolle Joanin kanssa kovalla hopulla, kun jokainen kadunpätkä mitä yritimme ajaa, oli yksisuuntainen. Eli täydellinen kouluesimerkki tapauksesta; kävellen olisit jo perillä.
Eli juoksujalkaa studioon ja ei muuta kuin hösseliksi. Juontaja oli 50-vuotias harmaahapsi joka oli tekniikan vuoksi ihan pannareissa ja kieli keskellä suuta laskeskeli minuutteja mainoksista ym. Hän myös sanoi Joania useita kertoja Jennyksi. Aina luottamusta herättävää sanoa väärällä nimellä haastateltavaa, ehkä tässä se koulutuksen puute näkyi, grhm.
Tunnin haastattelua ryyditti nykynuorisonmusa ja itse jutustelutuokiot menivät tosi hyvin ja toivonkin että kuulijoita oli radion äärellä paljon. Aiheet risteilivät muun muassa, mitä tehdä jos asuinalueellani on levotonta ja nuoriso rellestää, neuvoja jos kärsit tai epäilet että jossain on kotiväkivaltaa ja siihen mitä syrjäytyminen tarkoittaa.
Lopussa Joan puhui työharjoittelupaikoista joita SLP tarjoaa ja kuin taikaiskusta minä olin paikalla, kertomassa miksi olen Lutonissa, olenko viihtynyt ja millaisia ongelmia suomalaisilla nuorilla on? Yllättävän hyvin se meni, vaikka alussa olin ihan varma että alan pölöttämään hermostuksissani suomea, änkytä, piipitän, kailotan tai muuten vain sössötän jotain fingelskaa. Loppukaneettina väläytin hymyn ja sanoin iloisella äänellä; youngsters’ are youngsters anywhere!

Kävellessäni studiolta kaupunkiin olin jostain syystä tosi onnellinen. Päivä oli kaunis, ja ehkä jännitys laukesi ja olo oli kuin maratonin jälkeen. Menin vähän jumppailemaan ja uskaltauduin elämäni ensimmäistä kertaa spinningiin, joka oli 30 minuuttia. Ja johan pomppas! Hiki lensi ja veri maistui suussa. Siitä sitten lämpimään saunaan ja treffaamaan Marjaa. Marja on samasta koulusta mun kanssa ja hän oli viime kesänä parin koulukamunsa kanssa ja tuolloin löytyi uusi poikaystävä ja nyt Marja oli käymässä Lutonissa ja mulla mahdollisuus puhua SUOMEA jonkun kanssa kasvoittain, ekaa kertaa yli 2 kk!!!! Ja niinhän siinä kävi että aluksi piti ottaa yhet siiderit, mutta loppujen lopuksi me juteltiin pitkälle iltaan ja tänään vähän väsytti töissä. Mutta oli kyllä ihanaa puhua omaa rakasta kotikieltä. Ei tarvinnut turhia miettiä miten kuvailla jotain, tai miten selittää jokin asia niin, että toinen ymmärtää sen varmasti oikein. On tärkeää tulla ymmärretyksi ja ymmärtää.

Nyt siis vietän rauhallisen koti-illan suklaata syöden ja töllöä katsellen. Ensiviikon loppupuolella lähen käymään Amsterdamissa viikonlopun ja sitten onkin vielä pari viikkoa jäljellä ja mie tulenkin jo takaisin.. aika on todellakin lentänyt.