Do they know it's x-mas?

No taalla ainakin tiedetaan etta joulu on saapunut.
Pari paivaa sitten Keeley kurkotteli loftin katkoihin ja loysi muovikuusen ja paljon koristeita. Muovikuusi itseasiassa ei nayta yhtaan huonolta, ja siina on jopa kapysiakin. Laitettiin joululaulut soimaan ja oksa oksalta kokosimme taman sesongin hittipuun. Paatettiin koristella puu oikein tyttomaiseksi, silla tamaa jaanee Keeleyn ainoaksi jouluksi, ilman miehenpuolikkaan ja vauvan vaatimuksia. Ja jos Keeleyn mahasta kevaalla putkahtaa poika, tuskin muut perheenjasenet tulevaisuudessa lampenevat pinkeille enkelikoristeelle. Eli nyt on sitten oikein tsubumainen kuusi kotona tuomassa tunnelmaa. Onneksi Toby on niin rento koira ettei alkanut narttuilemaan ja ehkei sen miehuus tyttomaisesta kuusesta horju.
Taalla myos ilmeisesti joulukoristeet laitetaan esille pari viikkoa aikaisemmin jouluaattoa/paivaa (tai jopa aikaisemminkin). Ja uhhuh, onhan kaikenlaista jo nahty..talojen julkisivut taynna jouluvaloja, joulupukkeja ja muuta salaa. Osa on tosi mauttomia, mutta mauttomuudessakin jotenkin viehattavia. Talot riisutaan jouluasuistaan pari paivaa aaton jalkeen. Joten sambluuna on hiukan erilainen kuin Suomessa.

Mulla on uusi intohimo ja se on jacked potato, ja taytteena tonnikala. Laheisesta kahvilasta saa ostettu neljalla punnalla aterian jossa on ihanan iso pottu, ja siihen paalle tonnikalamajoneesi-sorsselia ja salaattia kylkeen. Semmoisenko vetasee naamariin, on ahky seuraavaksi 4 tunniksi taattu. Nam.

Valvoin eilen melkein kolmeen kun tein klassisen virheen..ja se oli suklaan mussutus 11 illalla. Katsoin Silent Hill elokuvan, ja olin jo valmista kauraa petiin, kunnes telkusta tuli Kylie Minouguen keikkadokkari ja sitten viela Carpentersien historiikki. Juuri pari paivaa sitten kuuntelin ihastuttavaa:" Rainy days and mondays"- biisia ja pohdin etta mikakohan tamankin sisarusparin tarina olikaan ja sieltahan sita alkoi sitten tulemaan. Tiesin etta Karen kuoli 80-luvun alussa anorexiaan, mutta siihen se tietous sitten jaikin. Voi sita Karenia, kun naisella on noin mahtava aani ja tulkintakyky, pitihan sitten jotain tollasta tapahtua! No, kornisti voi todeta etta aani kylla jatkaa elamistaan fanien sydamissa.
Karenin lommoposket kummittelivat koko yon unissa ja piisit jankkasivat paassa. Aamulla kello soi ysilta ja otin taksin Denbigh High-Schooliin ja menin Davidin mukaan one-in-one keskusteluun. Oli outoa hyvastella opettajattajat ja nuoret ja sanoa etta hyvaa elamanjatkoa! Mutta tata kai tama on..elama. Taynna kohtaamisia.

Viimeista viikkoa siis viedaan. Ihan innolla jo odotan karjalanpiirakoita, kissan hipsutuksia, ruisleipaa, kunnon kahvia ja tietysti rakkaani kainaloa. Olen myos huomannut olevani jokseenkin pakkomielteinen lapin lumitilannetta kohtaan. On itkupotkuraivarit lahella, jos pohjosessa on musta joulu ja jaatavaa tihkua sataa niskaan. Mie en vaan suostu sellaseen.

Viime viikolla myos harrastin ahkeraa kanavasurffailua, ja siinahan on hyvin tarkeaa kaden ja silman kordinaatio. Eli samalla kun vaihdat kanavaa, sun taytyy lukea screenilta mika ohjelma on kaynnissa ja jotenkin luoda jonkinlainen mielikuva siita, olisiko se mahdollisesti jotain sellaista mika voisi kiinnostaa. Olen muuten nahnyt taalla tosi hyvia dokkareita. Erityisesti dokkari ajasta ja pyhasta sodasta oli tositosi hyvin tehty. Toivottavasti ne nakyvat myos jossain vaiheessa Suomessa. Niin, mutta siis surffailin kanavia, ja elokuva Light's in the dusk tuli sattumoisin joltain leffakanavalta. Kattelin vahan aikaan, ihmettelin nanosekunnin ajan miksi tama vaikuttaa niin tutulta ja hmm, tuli jotenkin kotonen olo. No perkules, sehan oli Kaurismaen elokuva!

Mulla on muuten ek aa kertaa elamassani hiukan koti-ikava. Ja paa taynna uusia suunnitelmia ja kiva paasta niita venxlaamaan kotosuomeen. Niin ja mietin etta eihan mulla ole kauhesti mitaan kerrottavaa, kun palaan.. silla olen kirjoittanut paivieni kulusta tanne. No, saanpahan sitten kysella kanssatoverieni kuulumisia urakalla :)

Nyt suostun autokyyti tarjoukseen, joka vie mut kotiin. Eli adios ja jarjeton morjens!

Ja joulupukki matkaan jo kay..

No niin, viime kerralla oli pää jotenkin ihan jumissa, joten kokeilen nyt kirjoittaa vähän syväluotaavamman blogilogisen.
Aurinko paistaa ja me nukuttiin Keeleyn kanssa miltei yhteentoista. Olen tämän päivän kotona tekemässä raporttia, kun ei tuolla toimistolla oikein saa kaipaamansa rauhaa. Keeleyllä on puolestaan ensimmäinen ultrakuvaus, ja mieki oon ihan jännityksessä mukana. Leikittelinkin ajatuksella että Keeleyllä on ensimmäiset treffit vauvansa kanssa parin tunnin päästä , eli ei ihme jos jännittää!

Toby taas istuu tuossa sängyllä sen näköisenä, että kohta pitää lähtee leikittään. Voi että, ikävä tuota koiruutta tulee. Onneksi on kotona odottamassa kissuus, että saa jotain eläinkunnan edustajaa halailla.
Eilen kävin Mugsyn kanssa kaduilla vähän haahuilemassa. Viimoset 2 kuukautta on yritetty tiistaisin päästä katutyöhön (eli kuljetaan lähiympäristössä, jututetaan nuoria ja vähän tsekkaillaan onko jossain jengien kokoontumispaikkoja tms.) mutta joka ikinen kerta on satanut vettä! Vaikka aamu on ollut aurinkoinen, iltapäivällä alkaa semmoinen vesipisaroiden leikki ulkona ettei sinne lähde nuoriso-ohjaajat, saatikka nuoret. Mutta eilen sitten onni potkaisi. Aamulla satoi vettä, mutta iltapäivällä kirkastui. Ilman huonoa onnea ei kuitenkaan selvitty, sillä Mugsyn auto oli tehnyt tenkkapoot. Ilmeisesti akku oli simahtanut tms. ja tietty se vähän pilasi tunnelman.
Kävimme Starlight- nimisellä nuorisotilalla kotvasen pyörimässä ja siellä oli yksi työntekijä Derick, joka vaikutti tosi hauskalta tapaukselta. Hän oli kovin kiinnostunut Suomesta ja oli muutenkin pirteä tapaus, se sai mut ja Mugsyn hyvälle tuulelle. Lähdimme kiertelemään lähitienoita ja jos Farley Hill:in nuokku olisi auki, kävisimme siellä.
On tuo Mugsy kyllä älytön tyyppi. Ulkona oli jo pimeää, mutta tyyppi tunsi jokaisen nuoren joka käveli, muisti nimen ja nuoret olivat iloisia nähdessään Mugsyn.
Vaikka keskustelu oli pääsääntöisesti: ”hei, mistä tulet, minne olet menossa ja mitä kuuluu”mutta se tapa, jolla nämä nuoret suhtautuivat Mugsyyn oli kunnioittava ja hyvinkin toverillinen. Ja osasyynä on juuri se, että Mugsy on itse kasvanut niillä kaduilla, tehnyt tyhmyyksiä ja tietää millaista on olla kiihkeä, aasialainen nuorimies Lutonissa.
Kyselin myös paljon muslimien elämäntavoista, kuten siitä kuka päättää että nainen käyttää burkhaa, sillä sellaisia näkee myös Lutonissa. Mugsy sanoi että kyllä ne naiset itse sen valinnan tekee. Hän myös nauroi että ehkä Pakistanissa, jossain kylässä, on joukko naisia jotka ihmettelevät miksi länsimaalaiset naiset käyttävät minihameita?! Niinpä niin.
Kysyin myös siitä, millä tavalla suhtaudutaan naisten koulutukseen ja hän sanoi että siihen aina kannustetaan. Länsimaalaistunut muslimi on hyvin tasa-arvoon pyrkivä. Hän myös sanoi että esim. idänmaissakin naisten koulutukseen tähdätään. Esimerkiksi siellä, jos nainen haluaa mennä lääkäriin, se pitää olla naislääkäri. Mistäs niitä naislääkäreitä saataisiin, jos ei annettaisi naisten kouluttautua?? Eihän kukaan mies haluaisi että jos oma äiti sairastuisi, eikä olisi lääkäreitä lähettyvillä. Jälleen uuden näkökulman avaus. En nyt sano että tämä on koko totuus, mutta osatotuus, jota meille ei kerrota. Ainakaan kovinkaan avoimesti.

Näin unta viime yönä että olin muuttamassa Amsterdamiin. Ei yhtään huono uni. Yritin etsiä hollannin kielikursseja, mutten jostain syystä löytänyt niitä. Etsin varmaan väärästä paikasta. Olisi ihana osata kieltä paremmin. Mulla on jonkinlainen sanavarasto, mutta kielioppi ym. on ihan hepreaa. Kun tulin Damin reissulta takaisin, lipsautin hollantia ja kun olin hollannissa, lipsautin ruotsia. Jota siis en osaa miltei lainkaan.
Tulevat kielikokeet koulussa hermostuttaa jo valmiiksi. Grh. No, nyt alan tekemään sitä, miksi otin vapaapäivän töistä, eli viestinnän ilmaisutaidot kurssin esseetä. Tai ehkä leikin kotvasen vielä koiran kanssa..

Moii!

Nain sita ollaan taas takaisin arjessa kiinni.
Viime viikko meni hiukan harakoille, kun tein toita kotoa kasin (eli raportteja) ja sitten torstaina pyyhalsin Lutonin lentoasemalle ja Amsterdamiin. On taa vahan toista kuin kotosuomessa. Tunti sinne, tunti tanne ja olet uudessa maassa. Nopeasti ja mukavasti.
Tai no, passintarkastuksessa UK:n paassa sai jonotella 45 minuuttia, ja lento Damista- Lutoniin oli aika mystinen kun oli jo pimeaa, ja sumuista. Torkuin ja valilla aina kurkkailin missa mennaan, ja kun ymparilla oli vain pimeaa, oli fiilis valilla hiukan tajunnan tuolla puolen.

Oli kylla todella hyva nahda tuttuja naamoja seka olla ns. kotona. Huomasin myos olleeni jonkinlaisessa tunnetyhjiossa, kun ei sellaista sydanystavaa ole taalla. Joten oli tosi kiva vaan jutella Manoukin kanssa ja nahda hanen siskoa ja vanhempia. Eli nyt jalleen uudessa iskussa!
Saa Amsterdamissa oli suht' kurja. Vetta tuli ja eilen satoi jopa lumihaituvia. Lutonissa puolestaan paistaa aurinko ja saa on jalleen hyvin syksyinen. Pari viikkoa viela ja sitten koti kutsuu,nyt on jo sellainen olo etta kivaa tulla.

Edessa on viela paiva Lontoossa, kaydaan Keeleyn kanssa (toiv.) katsomassa joku teatteri-esitys, ilta tyoporukan kanssa ja hiljalleen pakkailua..
Siis mulla ei nyt liiku paassa mitaan. Joten jatkanen joskus toisella kertaa.

koiranelamaa ja -saata.

Hahaa, mulla on ollut niin lystikäs viikonloppu tuon koiran kanssa, ettei ole tosikaan! Olisikohan Tobylla jo ikävä Keeliä sillä sen verran antaumuksella koira on ollut mun kimpussa.
Jos olen koneella, sitten pitää heittää palloa, tai vähintään hypätä syliin. Jos syön, sitten aloitetaan sellainen kerjääminen että ammattilaiset punastuisivat. Nyt kun päätin oikaista sängylle tekemään viestinnänkurssin tehtävää, alkoi sellainen rumba että en voinut muuta kuin nauraa. Koira punnertaa peiton alle, ja haluaa tietysti sinne missä makoilen, tai sitten pitää mennä loikoileen kirjani päälle tai tietokoneen eteen. Aamuisin, heti jos näytän heräämisen merkkejä, saan sata ja tuhat pusua ja jos laitan kädet kasvojen eteen, koiruus vaan raapii naaman taas näkyviin. Joka yö mulla on myös oma lämpöpatteri peiton alla, kun Toby haluaa nukkua mun vieressä niin että joku raaja koskee mua. No ei ainakaan ole kylmä.

Eilen päätin lähteä vähän seikkailemaan viereiseen kaupunkiin. Olin kuullut että siellä on iso ostoskeskus ja matka taittuisi kätevästi bussilla. Ensin odotin bussia väärällä kadulla ja sitten kun vihdoin pääsin onnikan kyytiin kuulin että matkaan tuhraantuisi 1,5-2 tuntia. Jaha, eli kiertoajelu luvassa. Päiväsaikaan se olikin ihan kiva retki kun ajoimme parin pikku kylän läpi ja maisemat vaihtuivat vinhaan. Kun pääsin Milton Keynsiin oli kello jo yli puoli kolme ja tiesin että kaupat sulkeutuvat 17-18 maissa. No, urheasti nokka kohti shoppailutaivasta. Harmi kun pari tuhatta muutakin oli päättänyt tulla. Ruuhkaa, kuumaa, vaatteita, ruokaa, joululauluja, hikisiä miehiä ja iniseviä lapsia, siitä oli mun lauantai tehty.
Ostoskeskus oli suuri ja mahtava. Mutta jotenkin hyvin vaikeaselkoinen ja olin hukassa suurimman osan ajasta. Ulkona oli myös iso markkinatori jossa myytiinkin sitten kaikkea taivaan ja maan välillä. Loppujen lopuksi löysin paidan ja liivin.
Kun sitten päätin kotimatkan alkavan oli jo pimeää. Jokainen joka on vähänkään reissannut muistaa hyvin vitaalin ohjeen; jos olet uudessa paikassa, älä koskaan saavu sinne pimeällä. Tässä tapauksessa; jos olet ollut uudessa paikassa vasta pari tuntia, älä lähde etsimään lukuisista bussipysäkeistä sitä omaasi pimeällä. Mutta kyllähän sinä lähdet kuitenkin, sillä et pääse muuten kotiin!
puoli tuntia jäisessä säässä hytisemistä, parilta(kymmeneltä) bussikuskilta neuvoa pyytämistä ja vihdoinkin oikealla bussipysäkillä! Kun bussi kaartoi ostoskeskuksen takaa, huomasin että ostoskeskuksessa oli myös siipien siipi, eli en tainnutkaan nähdä koko ostaria koko komeudessaan. Just, niinpä niin.

Eilen oli tarkoitus lähteä käymään Marjan ja Paulin kanssa jossain, mutta tulin niin myöhään kotia että ennemmin lämmin suihku ja lämmin ruoka houkuttelivat. Tänään olen pyykännyt (kyllä, pyykkimuija on pyykkimuija myös ulkomailla!) ja siivonnut kun Toby haetaan keskiviikkona Keeleyn äidille, itse lähden torstaina Amsterdamiin ja Keeley tulee kotiin ulkomailta perjantaina. Apua, 3 viikkoa enää! Olisin halunnut käydä Liverpoolissa tms. mutta nyt ei taida aika enää antaa periksi. Tämän viikonlopun olen kaivannut rakasta Tuomasta aivan kauheasti ja sinällänsä on kivaa tulla jo kotio. Mutta eipä tässä ole kyllä ollut hätäpäivää muutoin.
Huomenna menen tsekkaamaan Diverse FM:n lähetyksen, jossa nuoret tekee lähetystä. Muutoin onkin ihan rento viikko. Voin vain kuvitella kuinka hiljaista toimistolla on, sillä Joan on tämän viikon Afrikassa työmatkalla.

Sää on ollut hyvin erikoinen koko viikonlopun. Luin uutisista että Damissa on jouduttu perumaan lentoja lumimyrskyn takia ja tännekin ennusteltiin lunta. Juu, ei oo näkynyt.
Perjantaina käytiin työpaikan porukan kansa pitsalla ja vaivainen 5 minuutin kävelymatka sai lapintytön hytisemään. Tänään aamulla satoi kaatamalla vettä ja sitten kuin taikaiskusta, aurinko paistoi vartin verran ja taas satoi ja sitten oli puolipilvistä ja taas satoi.. no, viesti siis varmasti meni perille, epävakaista on ollut.
Tämmöttiis tällä kertaa.

Otsikko :)

Hurrr, ulkona oli tänään kylmä! Jopa jäätävää. Tänne on povailtu ihan lumisateita viikonlopuksi joten jännä nähdä mitä pilvet tuovat mukanaan.
Aamut ovat kyllä usein parhaita. On ihanaa kävellä auringonpaisteessa töihin, seurailla lukuisia talorivejä ja kaukana siintävää kumpuilevia metsämaisemia.

Mie olin tällä viikolla oikein radiossa täällä. Kyllä, debyytti englanninkielellä on nyt tehty! Mun pomoa Joania pyydettiin paikalliseen pikku(paikallis-)radioon puhumaan Safer Luton Partnershipin (SLP) työnkuvasta ja halusin ehdottomasti tulla mukaan. Tämä Diverse FM on vähän niin kuin Lähiradio Helsingissä. Alasta kiinnostuneilla nuorilla on siellä oma ohjelmapaikka, myös paikalliset toimijat voivat pitää omaa ohjelmaansa ym. ja kaikki toimii vapaaehtoisperiaatteella. Kuitenkin asemalla on uskonto ja politiikka sellaisia aiheita, joita ei käsitellä ohjelmissa. Ja juuri kun luulitte että ne ohjelmat voisivat olla mielenkiintoisia.. No ei, hyvältä systeemiltä se vaikutti.

Saavuimme radiolle Joanin kanssa kovalla hopulla, kun jokainen kadunpätkä mitä yritimme ajaa, oli yksisuuntainen. Eli täydellinen kouluesimerkki tapauksesta; kävellen olisit jo perillä.
Eli juoksujalkaa studioon ja ei muuta kuin hösseliksi. Juontaja oli 50-vuotias harmaahapsi joka oli tekniikan vuoksi ihan pannareissa ja kieli keskellä suuta laskeskeli minuutteja mainoksista ym. Hän myös sanoi Joania useita kertoja Jennyksi. Aina luottamusta herättävää sanoa väärällä nimellä haastateltavaa, ehkä tässä se koulutuksen puute näkyi, grhm.
Tunnin haastattelua ryyditti nykynuorisonmusa ja itse jutustelutuokiot menivät tosi hyvin ja toivonkin että kuulijoita oli radion äärellä paljon. Aiheet risteilivät muun muassa, mitä tehdä jos asuinalueellani on levotonta ja nuoriso rellestää, neuvoja jos kärsit tai epäilet että jossain on kotiväkivaltaa ja siihen mitä syrjäytyminen tarkoittaa.
Lopussa Joan puhui työharjoittelupaikoista joita SLP tarjoaa ja kuin taikaiskusta minä olin paikalla, kertomassa miksi olen Lutonissa, olenko viihtynyt ja millaisia ongelmia suomalaisilla nuorilla on? Yllättävän hyvin se meni, vaikka alussa olin ihan varma että alan pölöttämään hermostuksissani suomea, änkytä, piipitän, kailotan tai muuten vain sössötän jotain fingelskaa. Loppukaneettina väläytin hymyn ja sanoin iloisella äänellä; youngsters’ are youngsters anywhere!

Kävellessäni studiolta kaupunkiin olin jostain syystä tosi onnellinen. Päivä oli kaunis, ja ehkä jännitys laukesi ja olo oli kuin maratonin jälkeen. Menin vähän jumppailemaan ja uskaltauduin elämäni ensimmäistä kertaa spinningiin, joka oli 30 minuuttia. Ja johan pomppas! Hiki lensi ja veri maistui suussa. Siitä sitten lämpimään saunaan ja treffaamaan Marjaa. Marja on samasta koulusta mun kanssa ja hän oli viime kesänä parin koulukamunsa kanssa ja tuolloin löytyi uusi poikaystävä ja nyt Marja oli käymässä Lutonissa ja mulla mahdollisuus puhua SUOMEA jonkun kanssa kasvoittain, ekaa kertaa yli 2 kk!!!! Ja niinhän siinä kävi että aluksi piti ottaa yhet siiderit, mutta loppujen lopuksi me juteltiin pitkälle iltaan ja tänään vähän väsytti töissä. Mutta oli kyllä ihanaa puhua omaa rakasta kotikieltä. Ei tarvinnut turhia miettiä miten kuvailla jotain, tai miten selittää jokin asia niin, että toinen ymmärtää sen varmasti oikein. On tärkeää tulla ymmärretyksi ja ymmärtää.

Nyt siis vietän rauhallisen koti-illan suklaata syöden ja töllöä katsellen. Ensiviikon loppupuolella lähen käymään Amsterdamissa viikonlopun ja sitten onkin vielä pari viikkoa jäljellä ja mie tulenkin jo takaisin.. aika on todellakin lentänyt.

Jotain nasevaa.

Isiltä tuli vähän noottia, etten ole päivitellyt blogia. Joten tässä sitä nyt tulee. Sunnuntai ja vettä sataa. Viikko on ollut vaihteleva sään ja fiilisten osalta. Jaha, ja isiltä tulikin juuri tekstiviesti, näin se telepatia toimii :)

Niin, en tiedä olenko tulossa kipeäksi, ollut normaalia keskittyneempi vai alkaako tämä englannin vääntäminen hiukan väsyttää. Kuukausi vielä ja sitten alkaa kotimatka. Ihan kivaa päästä jo normaaliin elämänrytmiin mutta olen kyllä viihtynytkin täällä erinomaisesti.

Työviikko meni todella nopeaa. Kävin jälleen tiistaina paikallisella ylä-asteella tsekkaamassa kiusatut/kiusaajat työpajan toimintaa. Kiusaajien tunti oli vauhdikas, mutta viesti alkaa selvästi hiljalleen mennä perille. Rajab kävi läpi kiusaamisen erilaisia tapoja ja sitä, että vaikka se itsestä tuntuu viattomalta läpän heittämiseltä, se ei välttämättä tunnu siltä toisen näkökulmasta. Erityisesti se herätti mielenkiintoista porinaa, kun kävimme läpi kiusaustavat ja sitten sen mielikuvan, jos joku tekisi tuolla tavalla sinun siskolle tai veljelle, mitä tekisit? Ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kyseinen käytös on todella typerää.
Kiusattujen tunti olikin sitten aivan toisenlainen. Aloitimme lämmittelyleikillä, ei mitään vaikutusta. Tein heille haastattelu harjoituksen, ja senkin tekeminen oli työn ja tuskan takana. On todella vaikeaa aktivoida ryhmää, joka ei halua tulla aktivoiduksi.
Ensi viikolla on vika viikko. Jännä nähdä onko työpaja saanut mitään positiivista aikaan. No, eipä siitä ainakaan harmia ole ollut.

Pyrin myös käymään joka viikko työkaverini Mugsyn kanssa kiertämässä lähialueita autolla tai jalkaisin. No, sattuneesta syystä (sade) on aina pitänyt huolta siitä että kierrot on tehty autolla. Mutta mikäpä siinä, mukava huristella ja jutella asioista. Kerroin Mugsylle että suomalaiset saunoo nakuna ja pienestä pitäen vanhempiensa kanssa ja myöhemmällä iällä kavereidensa kanssa, sukupuolesta riippumatta. Hyva ettei ajettu ojaan, niin hämmentynyt hän oli. Täällä saisi syytteet niskaan, jos esim. 50-vuotias mies olisi samassa saunassa 15-vuotiaan pojan kanssa, alasti. Juupa juu, Suomessa tuolla ajatuksella saisi poliisit olla jatkuvasti passittamassa oven vieressä, ettei vain näin pääsisi käymään.

Olen myös tehnyt kulttuurienvälisistä vuorovaikutuksista esseetä. Koska Lutonissa puhutaan yli 70 kieltä, ei tämän aiheen tarkasteleminen ole kovinkaan vaikeaa.
Kielikyvyn lisäksi olen myös saanut kulttuurikylvyn. Suurin osa ihmisistä kenen kanssa olen täällä tekemisissä, on kulttuuritaustaltaan tai uskonnoltaan erilainen kuin minä. Ehkä mun haasteena onkin ollut perusbrittien tapaaminen.

Käytiin perjantaina katsomassa Davidin kanssa Elvis in Las Vegas- show. Oletin sen olevan musikaali, mutta se osoittautui ns. keikaksi, jossa Elvikseksi pukeutunut mies ja taustalaulajat olivat 60-luvun tunnelmassa kiinni ja loppubändi oli pukeutunut mustiin ja yrittivät olla näkymättömiä.
Elvis oli hyvä, mutta sen pelvis oli vissiin jäänyt kotiin. Taustalaulajat olivat nättejä, mutta he lauloivat aina joko liian korkealta tai liian matalalta.
Kuten kunnon musiikkielämykseen kuuluukin, virvoitusjuomia olivat saatavilla ja teatterin baari oli kovassa käytössä. Loppuillasta yleisöstä kuului ”I love You Elvis”- huutoja.
Vaikka koko keikka oli aika korni, se oli myös kornilla tavalla viihdyttävä. Biiseistä, Bridge Over Troubled Water sai kyyneleet silmiin ja Hound Dog taputtamaan, eli mikäs sen parempaa.

Keeley lähti poikaystävänsä Simonin kanssa lomailemaan Barbadokselle kymmeneksi päiväksi. Nyt ollaan Tobyn kanssa kahdestaan. Käyn loppukuusta myös pyörähtämässä Amsterdamissa viikonlopun.
Jos siellä on jo lunta, pitäkää siitä kiinni kynsin ja hampain. Kiitos.

Fireworks and agony

Tämä viikko on ollut hiukan tuskainen, koiran näkökulmasta katsottuna. Tällä viikolla on juhlittu jotain tyyppiä, ja mikäpä mukavampaa kuin osoittaa kunnioitusta ilotulitteilla. Koiraparka vaan on ollut ihan hätää kärsimässä. Toby on piskuinen terrieri ja ilmeisesti luonteeseen kuuluu kodinpuolustaminen, vai mikä lie.. ja aina kun ulkona paukkuu ja rätisee, koira tahtoo ulos haukkumaan. Jos sitä ei päästä ulos, koira raapii ulko-ovea ja haukkuu. Eli olen ollut koiruuden henkilökohtainen portieeri. Hermot olivat riekaleina lopullisesti siinä vaiheessa kun koira päätti aloittaa huutokonserttinsa kello 12, yöllä.

Muutoin kaikki on tosi kivasti. Aika on hujahtanut ja vähän yli kuukausi on jäljellä. Työrintamalla tämä viikko on ollut todella mielenkiintoinen. Olin tiistaina eräällä yläasteella työkaverieni Davidin ja Rajabin mukana, seurailemassa mitäs ne pojat oikein puuhailevatkaan työaikanaan.
David teki one-in-one tapaamisia nuorien kanssa joilla on ongelmia koulussa. Olin parissa tapaamisessa mukana ja ne olivat hyvin avartavia. Eräskin poika, jolla oli vähän kiusaajan vikaa, on perhetaustan puolesta saanut huonot kortit. Isä on ollut vankilassa, enot ja sedän ovat huumebisneksissä mukana, ja suurin huoli onkin siinä, ettei poika vaan ajaudu viemään huumepaketteja sukulaistensa painostuksesta paikasta A, paikkaan B. Tätä kuulema tapahtuu usein, erityisesti kun diilaajina on aasialaisia. Nuoret kunnioittavat niin paljon vanhempiansa, etteivät voi kieltäytyä tehtävästä, ja tietty suurena houkutuksena on raha. Nuori poika saa 100 puntaa kun vie paketin ja jos hän jää kiinni, rangaistuksena on sakko. Jos vanhempi jää kiinni, tulee yli 9 vuotta vankeutta. Ei tarvitse olla mikään Einstein pohtiakseen miksi tätä tehdään. Tämä poika tuskin myöskään voi toteuttaa unelmansa poliisinammatista sillä täällä perheen rikosrekisteri vaikuttaa asiaan.
Mutta ei se koko päivä ollut pelkkää itkua ja hammasten kiristelyä, sillä mukana oli myös todellinen menestystarina. Poika joka oli 2 vuotta sitten ollut "paha poika", ja koulu tai muutenkaan "kunnolla oleminen" ei ole kiinnostanut. Poika kiusasi muita, lintsasi ja oli aggressiivinen. Davidin kanssa poika kävi paljon keskusteluja, vihanhallintakurssilla ja aloitti urheiluharrastuksen. Nyt hän on oppilaskunnan jäsen, ja jalkapallo joukkueen kapteeni. Hän myös varmaan siirtyy Safer Luton partnership:iin vapaaehtoistyöntekijäksi.
Rajab puolestaan pitää seuraavat 3 vkoa kiusaamisesta työpajaa. On tunteja kiusaajille, ja kiusatuille. Ehdin kiusattujen tunnille ja kaikki olivat tyttöjä ja todella hiljaisia. Toivottavasti heillä kielenkannat kuitenkin aukenevat tulevaisuudessa.

Päivään myös liittyi tekijä X. Eli kouluruokailu. Jamie Oliverhan päätti joitakin vuosia sitten laittaa brittiläisen kouluruuan uuteen uskoon, ja niinhän hän myos teki. Ennen vanhaan koulussa oli joka päivä ranskanperunoita, sipsejä ym. upporasvaan upotettua ruokaa. No, nyt ranskiksia saa kerran viikossa (pe) ja muutoin ruuan pitäisi olla suht’ terveellistä.. kuten spagettia ja jauhelihakastiketta, jossa ei ole juurikaan lihaa. Mun valinta olisi ollut tonnikalapasta, mutta sitä oli jäljellä vain lusikallisen verran, joten sain kasvispiirakkaa. Salaattia oli pienessä kulhossa(lue kuivia kurkuviipaleita) ja tiskiltä sai limukkaa, tuoremehua tai vettä. Leipää ei ollut laisinkaan. Niin ja tietysti kouluruokailuun kuuluu myös jälkiruoka. Ja mikäpä parempi kuin ison miehen nyrkin kokoinen pulla, omenapiirakkaa tai joku klönttinen kiisseli joka ei ollut marjoja nähnytkään. Ruokailutila oli jotenkin aneeminen ja kouluruoka oli maksullinen. Piti taas pinnistää huulet yhteen, etten olisi sanonut paria valittua sanaa. Yritän harjoittaa tätä ajatustapaa että vaikka se ei ole tehty ihan järkevimmällä tavalla, se ei tarkoita että se on väärin, se on vain erilainen. Erilaisuudesta puheen ollen, Obama teki sen! Mahtavaa että nyt uudet tuulet puhaltavat jenkkilässä. Tänään juuri kuuntelin puoliamerikkalaisten työkavereideni keskustelua siitä (ja he ovat myös mulatteja) että tämä on antanut uutta luottoa nuorille tummaihoisille miehille jotka eivät normaalisti äänestäneet laisinkaan. Ja useat vanhukset eivät koskaan uskoneet tämän päivän tulevan. Täällä myös haastateltiin jotain politiikan tutkijaa jolle esitettiin argumentteja siitä, ettei Obama ole oikeaoppisesti musta, sillä toinen hänen vanhemmistaan on valkoinen. Tutkija herra oli myönnellyt hiukan, mutta lisäsi loppuun että kyllä se Obama aika musta on! Tuli muuten mieleen, että mun koneen automaattinen kieliasun tarkastaja ei tunnista Obama-sanaa.. Bushin se tunnistaa :)

Kauheen pitkiä romaaneja mie taas kirjoitan. Mutta rauha siis maassa, ja kaikki on hyvin. Pari huomiota tähän loppuun vielä.. Se on totta että britit on kyllä ystävällisiä. Tänään kävin paikallisessa Tescossa (ruokakauppa) ja siellä 2 kiinalaista (Lutonissa on paljon kiinalaisia vaihto-oppilaita, tämän kylän yliopistossa on ilmeisesti ihan arvostettu bisnespuoli) passitti hyllyn juurella ja mölötti ties mistä. Vieressä oleva brittimies kysyi: pardon, can I help you? Eli apua kyllä saa, usein pyytämättäkin. Täällä myös puhutaan ihan sumeilematta tuntemattomille. Kuten tänään kun kannoin painavaa laatikkoa, joku pulska mies istui sohvalla, katsoi mun ähkimistä lootan kanssa ja huusi että taputa, hei tyttö taputa mulle! Ei tartte auttaa, pittää vaan vithuilla, suatana!

Poskisuudelmat. Se on myös kimurantti aihe. Hollannissa siihen ehti jo tottua, että annetaan poskipusuja ja yleensä kolmisen kappaletta. Täällä sitä harjoitetaan myös, mutta ilmeisesti alkuperästä riippuen, määrä myös vaihtelee. Joten nyt kun olen vihdoin ”uskaltautunut” pussausetäisyydelle, on uusi ongelma esiintynyt.. eli montako kertaa, ja kummasta poskesta aloitetaan. Ja mitä jos toinen haluaakin muiskautukset molemmille poskelle, tai jos se onkin yhdenposken naisia/miehiä, ja mie tarjoan jo toista ja sitten pyörittelen päätäni kuin ties mikä hyrrä, ja miten asetan pääni niin että posken ovat helposti saatavilla(ok, tiedän, tuo kuulosti vähintäänkin oudolta). Tähän loppuun voisin sanoa että joo, tiedän ongelmani olevani hyvin pieniä, mutta ne ovatkin mun ongelmia. Siksi kirjoitan niistä näinkin kiihkeään sävyyn :)

Iloa sulle!

EDIT: Niin ja mista tietaa brittilaisyys lahenee.. no siita etta pohdin onko Girls Aloud vai Suga(r) Babes parempi?
Niin ja eilen nain dokkarin East 17 paluusta. Oh my days! Kaikki pojat olivat vanhentuneet ja pulskistuneet. Brian oli ainoa joka naytti itseltaan. Kaikki muut paitsi Tony asuivat sukulaistensa omistamissa taloissa ja nykyisin Terry, Brian ja John ovat East 17 kolmestaan. Tony potkastiin pellolle kun han loi Briania turpaan. Etta tammosta.

We got it first!

Hahaa, lunta. Takapiha on ihan oikeasti valkoisena lumesta!
Jee, ensilumi. Voin kuvitella kun britit ovat kauhusta kankeena ja ihan sekaisin. Juuri uutislahetyksessa paiviteltiin sita etta lampotila tippuu yoaikaan nollan tietamille. Voi ei, halyttakaa poliisi ja palokunta. Soittakaa vahintaankin kuningattarelle, ja tilatkaa matkalippu jonnekkin lampimaan!
Tyokaverini ovat myos valistaneet mua etta jos tulee tosi kylma tai lunta sataa.. se on ihan tarpeeksi hyva syy jaada kotiin peiton alle varisemaan. Ha? Mina muistan mun lapsuudessa, lapissa kun oli -45 ja me hiihdettiin kouluun mekko paalla. No ei ihan, mutta ei siella suljettu kouluja vaikka vahan pakasti. Ja valitunnillekin piti menna.. oliskohan raja ollut 20-astetta?? Muistaako kukaan?

No mutta enpa minakaan yllapitanyt sisukasta suomalaisen tyton mainetta tanaan kun menimme Mugsyn kanssa nuorisotilalle. Pitkinhampain menin ulos sateeseen odottamaan Mugsya ja kun paasimme maaranpaahamme.. oli se futiskentta, jossa 3 poikaa ja ohjaaja pelasivat urhoollisesti palloa jaatavassa tihkusateessa. Ja ohjaaja viela kehtasi ihmetella miksi muut nuoret eivat tulleet. Haukkui heita sitoutumattomuudesta. Joo, ja sitahan se oli.
No,viiden minuutin jalkeen saapumisestamme kaivoin hanskat laukusta, minuutin paasta kaivauduin syvemmalle takkini ja piponi syovereihin. Sitten varpaat olivatkin jo jaassa, ja aloin vilkuilemaan autoon pain haaveilevasti.. No, onneksi poikien peliaika loppui ja kentalle saapui oikein liigatason pelaajia shortseissa. Kai se urheilu tai sitoutuminen lammittaa.

Torstaina lahden 5 hengen tyoporukan kanssa pitamaan 30 nuorelle "draamallista" aamupaivaa. Nuoret ovat 14-16-vuotiaita ja he saavat keksia jonkinlaisen esityksen aiheesta konflikti. Odotan sita innolla. Tan jalkeen lahetaan keilaamaan. Nice!

Koti-ikava ei ole (mita nyt herkalla hetkella joskus ikava kalvaa erasta miekkosta ja kissaa kotopuolessa :) Heh, ja nyt tuo koira sekosi. Toby kavi vahan takapihalla pyorahtamassa ja siella on jaatavaa, ja nyt se ihan selvasti yrittaa lammitella. Pienet sprinttispurtit alakerrasta ylakertaan saa veren kiertamaan kivasti.

Tanaan toissa sain jalleen hyvan uskonnontunnin.
Tyokaverini David on juutalainen ja han on siita erittain ylpea. Tietysti sietaakin olla, ja kun on viela annettu nimikin David kuninkaan mukaan! Sitten Rajab valotti muslimien maailmankuvaa kuten miksi miehille on annettu mahdollisuus avioitua 4 naisen kanssa ja mita siella taivaassa sitten odottaakin. Eika se ole ihan niin yksioikoista etta kun muslimies kuolee han paasee neitsytnaisten joukkoon. Taivaassa on naas erilaisia tasoja, ja mies voi valita jos han haluaa jaada vaimonsa luo (hmm, mutta minne, sita en hiffannut kysya..) vai siirtyyko han taivaaseen. Sama oikeus on myos naisille. Uskon etta juutalaisuuden oppitunnit jatkuvat huomenna. Niin ja kavihan meilla tanaan myos 2 indonesialaista ja 1 intialainen ja ne olivat ihan hamentyneita siita, kuinka mun nimi voi olla Sari. Jos totta puhutaan, sita mieki usein ihmettelen.. naytanko mie muka Sarilta...??
Pisti vahan naurattamaan kun intialainen kysyi olenko varma etta olen suomalainen, ettei mussa vaan olisi jotain aasialaista perimaa? Heh, niin oonhan mie aika eksoottisen nakoinen.. ikava tuottaa pettymys. Mussa ei edes virtaa saamelaistaverta!
Eli talla kertaa nimi ei kerro naisesta juurikaan mitaan. Toisinkuin Suvilla jolla on nimestaan mahtava tarina!!! Mutta siis, Sari on yleinen nimi esim. indonesiassa, kuulema. Ja se tarkoittaa kukkien polyttamista, jos oikein ymmarsin.

Nyt toi koira tahtoo ulos ja lunta on jo tullut kivasti. Mahtavaa! Oon ihan savareissa! Ulkona kuuluu ilotulitteita ja piipaa-autojen ulinaa. Jannna nahda huomiset uutisotsikot. Talvi yllatti britit.

Mutta nyt panen pannun porisemaan ja hautaudumme Tobyn kanssa vallyjen alle. Kaikkee kivaa sulle, kuka ikina oletkin!

Cheeky monkeys!

Heippa taas! Viikko mennyt hyvinkin tavallisesti. Kauheeta, onko mulla ihan oikeasti nain tylsa elama? Taitaa olla. No, olen muutenkin pienten ympyroiden ihminen, joten mihinkas mie tasta muuttuisin, ihan sama missa olen.
Viime viikko oli jalleen Safety Squadia ja loppuviikosta alkoi todenteolla ahdistamaan pelkka ajatuskin sinne menosta. Siina kun japitat ja jupiset samat asiat uudestaan ja uudestaan, alkaa karsivallisyys hirttamaan kiinni. Eika mulla sita muutenkaan ole muille jakaa, joten..
Mutta kuten aina, niin myos viime viikolla, perjantai saapui ja paasin viikonlopun viettoon. Perjantaina kavin hiukan jumppailemassa Lady's Only kuntosalilla. Osallistuin Body Pump:iin silla sehan on kansainvalinen, eli samat liikkeet hiukan eri variaatioilla joka puolella maailmaa. Jumppasali on suht' pieni ja meita oli kuutisen tytskya jotka paattivat vahan kouluttaa rautaa. Mie olin ainaoa kalpeanaama, mutta mikapa siina, sain ihailla tummien naisten kaunista ihonvaria ja muhkeita persuaksia. Reeni oli hyva ja lauantaina sattui joka lihakseen. Salilla on myos kaytetty erinomaisesti hyvaksi Lutonin monikulttuurisuus. Suuret, varikkaat mainostaulut kirkuivat: "Hei, nyt kun Ramadan on ohi, voit aloittaa terveellisen elamantavan sujuvasti talta salilta". . markkinarako jos mika!
Salilla on myos sauna. Tai no ei siella mitaan vesisankoa ole, eli ns.kuivahko sauna (?) ja saunan ulkopuolella kyltti, joka kertoo saunan vaikutuksista. Saunaanhan ei missaan nimessa saa menna jos on juonut alkoholia (sinne meni yksi hyvin oleellinen osa suomalaista kulttuuria) tai jos on raskaana. Miten meita suomalaisia voikaan olla viela nain paljon..?

Lauantaina paatin lahtea tutkailemaan Lontoon Camden Townia. Saa oli ihan ookoo ja taalla se tarkoittaa sita ettei sada, muttei ole ihanan aurinkoistakaan. Eli junalla ensin King's Cross/ St Pancrasin asemalle ja siita tubeen ja Camdeniin. Ihmisia oli liikenteessa ihan alyttomasti, mutta tunnelma, tuoksut ja varit tervetulottivat jokaisen omalla, henkilokohtaisella tavallaan. Pienia putiikkeja oli tuhottomasti, mahtavia vintage-vaatteita ja maistuvaa orientalruokaa jokaiseen makuun. Itseasiassa hyvan lisan toisi karjalanpiirakat, poronkaristys ja voissa paistetut muikut. Eli vink vink, jos raha kelpaa!
Loppujenlopuksi taivalsin viitisen tuntia kaiken tuon keskella ja vasyneena mutta onnellisena istahdin kello 18 junaan ja takaisin Lutoniin. Hammennyin vallan kun hiffasin etta suoralla junayhteydella Lutoniin paasee 20 minuutissa. Tsiisu, sehan on kuin bussilla Kapylasta keskustaan!!! Olen aina osunut junaan joka pysahtyy kaikilla pienilla asemilla ja matkantekoon tuhriintuu 35-45 minuuttia.
Olin myos hyvin maltillinen ostosteni kanssa. Yhden paidan ostin mutta seuraavalla kerralla..taitavat rahavarat huveta enemman.

Kavin myos eilen uuden ystavani Davidin kanssa drinksuilla ja tsekkaamassa "Ghost Town"- elokuvan. Se oli ihan viihdyttava, muttei mikaan vuoden mahtavin kokemus. Teatterissa ei eilen ollut lippupoikia/tyttoja ovilla, joten kaytiin myos piruuttamme katsomassa uusi "Saw"-leffa. En ollut nahnyt niita aikaisempiakaan, joten en tiennyt mita odottaa..joten kaikki se verenvuodatus yllatti. Nytpa tiedan taas ainakin 5 tapaa millatavoin en tahdo kuolla tai joutua kidutetuksi.

Keeleyn kanssa yritetaan myos saada liput esitykseen:Dirty Dancing. Se on vaan niin pirun suosittu, (ollut jo 1,5 vuotta) etta vahan huonolta nayttaa. Ja vaikka kuinka tykkaankin tarinasta ja lanteiden keikutuksesta, en nyt ihan 60 puntaa maksaa show'sta. Mutta tyoporukan kanssa kaydaan katsomassa joulucabaree, ja tutustun myos paikalliseen Diverce radioon ja Halloween koittaa ensviikonloppuna jota olisi kiva juhlistaa jotenkin.

Kirpakoita syystuulia kaikille ja muistakaa pitaa paa ja jalat lampoisena nottei flunssa iske.

Ainiin, ja olen silma kovana seurannut kunnalisvaaleja taalta. Mun aanestaminen meni erinaisista syista hiukan puihin mutta olen yrittanyt korjata sen kannustamalla..:) Joka on ehka hiukan outo tapa korvata oma aani, mutta olenpa pystynyt tsemppaamaan lapinlaanin edustajia.

Eritoten Kaakurivaaran Tuulista (vihr)olen ylpea ja iloinen hanen menestyksesta. Uskon etta han saa paljon hyvaa aikaiseksi ja tasta ei tule mikaan yhden kauden kokeilu. Myos Myohasen Minna (vas)oli parjannyt loistavasti. Hienoa etta alle 30-vuotiaat naiset ovat saaneet kannatusta!

Heippa taas. Tiistai, ja viikonpäivistä mun mielestä se pahin. Jotenkin koko päivä takkuillut, ja kahvikaan ei herätä. No, onneksi tämä päivä ei ikuisuuksia kestä.

Safety Squad tapahtuma on jälleen päällä. Tänään oli onneksi hiukan helpompaa, kun työkamu Felicia hoiti aamun lapset ja mie sitten iltapäiväksi sain pienen ryhmän, jossa lapset olivat söpöjä kuin siat pienenä. Koska tapahtuma on viereisessä kaupungissa (joka käsittää 10-15min automatkan) ja bussilla reissaaminen kestäisi tunnin verran, kuljen työmatkat siis taksilla. Olen myös tehnyt sellaisen huomion että taksikuskit ovat pääsääntöisesti aasialaisia! Bussikuskit ovat brittejä, mutta taksikuskit tankeroenkkua puhuvia aasialaisia. Joka ei tietysti helpota laisinkaan, kun en aina ymmärrä mitä ne mulle puhuu. Usein he myös haluavat minun kertovan heille, mistä kadunkulmasta käännytään minnekin. Ja enhän mie seuraile kadunnimiä tms. sillä kun kerran pirssissä istutaan, silloin ihaillaan joko maisemia tai luetaan kirjaa. Pariin otteeseen on palanut käämit kun aamutuimaan kuski haravoi katuja, kyselee multa neuvoja ja kun pyörittelen päätäni ja sanon: enmäävaantierä, ne kaivavat GPS:ät ja Gpr:ssät.. ym. esille.
No, onneksi yhtenä kappaleena olen päässyt töihin ja takaisin kotiin, tänään kylläkin ylimääräisten sydämentykytysten kera. Matka meni ruuhkasta huolimatta ihan jouhevasti, kunnes käännyimme tielle, joka oli suljettu. No, uukkaria pykälään ja uusi yritys, valtatiellä (joka näyttää vähän leveämmältä kuin perussuomalainen normitie), ja uutta uukkaria kehiin vaan. Siinä vaiheessa kun autoja huristeli joka suuntaan tiuhempaan kuin meikäläinen kiroilee viidessä minuutissa, iski paniikki. Noo, onneksi mulla oli hyvä kuski ja mie pidin silmät kiinni kriittisillä hetkillä, hommasta selvittiin.
Täällä liikenne käyttäytyminen on kyllä sata kertaa kohteliaampaa kuin Suomessa. Vaikka ihmiset huristelevat välillä miten sattuu, ja tilannenopeus ei useinkaan ole ihan kohdillaan, otetaan täällä kuitenkin huomioon muut hurjastelijat ja eihän aina tarvi mennä liikennesääntöjen mukaan..eihän?

Täällä myös reilunkaupan tuotteita on saatavilla jokaisesta pienestä kaupasta. Marks and Spencer liikeketju jopa mainosti männä viikolla sitä että heidän Fare Trade tuotevalikoima laajentui entisestään! Lisää tätä Suomeenkin, ja ehkä valikoiman kautta ostajat löytävät tuotteet paremmin ja saataisiin niitä hintojakin hiukan alas.
Eikä tämä elämä pelkkää työntekoa tai taksilla ajelua ole ollut. Lauantaina olin pomoni Joanin 50-vuotis synttäripäivillä. Vaikken tuntenut kuin pari tyyppiä, ja nekin töiden kautta, oli atmosfääri oikein hyvä. Joanin veli soitti hyvää musaa ja ruokaa sekä juomaa oli yllin kyllin. Teki kyllä todella hyvää vähän irtaantua, puunata ittiä ja tavata ihmisiä. Mullahan ei täällä ole kovastikaan seuraelämää. Joten teki hyvää ja oli hauskaa.
Tapasin paljon mukavia, ystävällisiä ihmisiä ja Joanille tehty ohjelmanumero: ”Joan’s 50-years” käsitti valokuvia jokaisesta Joanin elämän vuodesta ja huh, on sillä naisella ollut jos jonkinmoisia kampauksia!

Olen myös päässyt kansalaistoiminnan toimijat ja talouskurssissa hiukan eteenpäin. Aloittaminen on se kaikista pahin vaihe. Välillä tämä loputon kielikylpy väsyttää, ja ajatuksien sanoiksi pukeminen on työlästä. Kummallakin kielellä. Luulin myös olevani ihan ok englannin kuullunymmärtämisessä mutta huh, osa menee kyllä ihan auttamatta ohi, mutta se varmasti liittyy mm. slangiin ja aiheisiin. Tai en tiedä sinusta, mutta autonkorjaamiseen liittyvä sanasto on jäänyt multa ainakin välistä.

Onneksi jotkut asiat ovat samanlaisia kuin Suomessakin, (enka puhu nyt maustekurkuista jotka on liotettu jossain etikkaliemessa..hyi! Sita oli tanaan toissa lounaalla, yok! Siis leivan valissa!)kuten syksy ja lehtien tippuminen puista.
Sunnuntaina laitettiin tyttöenergiat yhteen ja nyt on Keeley:n talon puutarha ja etupiha haravoitu lehdistä ja nurmikko leikattu.

Toivokaamme että syksy jatkuu aurinkoisena ja kaikilla on hyvää ruokaa ja parempi mieli!

High hight's and low low's

Uuh, jotenkin nihkeaolo. Toimistolla on flunssa kiusannut joka toista ja Keeleylla on nyt rakatauti ja mullakin paassa sotkee kummallisesti. Toivottavasti en nyt tule kipeaksi, koska se olisi tosi tylsaa.
Meilla oli tanaan Anual Meeting tyoporukan kanssa ja meilla oli jarjeston muiden sidosryhmien kanssa kokous. Aika epavirallinen sellainen mutta silti.
Kokouksessa myos jaettiin 5 palkintoa ja hienon pystin sai kotiinsa "vuoden Nuori", "vuoden vapaaehtoistyontekija", Vuoden organisaatio joka on tukenut toimintaa, palkinnon sai myos organisaatio jonka kanssa on tehty hyvaa yhteistyota ja "vuoden paras projekti" joka itseasiassa oli kotivakivallan vahentamiseen suunnattu "hanke" joka on tehnyt pitkajanteista tyota jo 30-vuotta. Toimistolle tuli myos eilen yksi indoneesialaismies joka on taalla 3 viikkoa "vaihdossa" niin ikaan. Meidan tehtavamme palsussa oli esitella itsemme ja kertoa miksi olemme Lutoniin tulleet ym. Pisti kylla hiukan jannittamaan, mutta ihan hyvin se meni. Nyt onkin sita maha taynna hyvia kolmioleipia, kevatrullia ja kakkua. Nuo kokoukset on aina pahimpia, kun siella on niin syntiset hyvat tarjoilut!

Eilen lahdin Mugsyn kanssa tsekkaamaan uutta projektia, joka oli juuri alkanut. Menimme eraan koulun takapihalle jossa oli alyttoman hyva fudiskentta ja siella oli tusinan verran innokkaita poikia futaamassa. Miehan tietty hyppasin heti sekaan mutta taisi taidot olla hiukan ruosteessa, silla lahinna pelkasin palloa ja kuten asiaan kuuluu; kiljuin, potkin ja juoksin kuin tytto.
Ehdin pallonpotkimisen ohella myos puhua Mugsyn kanssa aasialaisesta kulttuurista, ja aina se jotenkin kallistuu naisten oikeuksista kuohkaamiseen.
Ihmettelin etteiko muslimitytoille ole mitaan aktiviteetteja ja Mugsy kertoi etta on, mutta heita on paljon vaikeampi saada esim. nuorisotiloille silla vanhemmat eivat kovinkaan hyvaa tykkaa kun tytto juoksee itekseen ties missa. Ja kun kotona on kotitoita joita tyttaren olisi hyva olla tekemassa, ja erityisesti pimeaan aikaan ei saisi liikkua.
Myos pakkoavioliittoja tapahtuu edelleen ja olipa jokunen kuukausi sitten tehty jopa murha, kun eraan tyttaren isa ja seta ei tykannyt pojasta, jota tytto tapaili. No, ongelmahan on ratkaistu ja kukaan ei joutunut hapeaan. Nyt isa ja seta istuvat vankilassa, mutta se ei tuo perheelle hapeaa..olihan se tyttaren kunnian puolustamista. Myos Magsylla oli omakohtaisia kokemuksia, no ei laheskaan nain rankasta esimerkista, mutta omanlainen kokemus siita, miten asioiden kuuluu hoitua. Mugsy seurusteli miltei 10-vuotta tyttoystavansa kanssa ennenkuin sai menna hanen kanssaan naimisiin. Ongelmana oli se, etta hanella oli vanhempi veli, jonka piti menna ensin naimisiin..mutta jotenkin asia oli saatu puitua niin etta nyt Mugsy on onnellisesti naimisissa ja 2 lapsen isa.

Puhuimme myos siita, etta jos aasialaiskortteliin tulisi homopariskunta jotka pitelisivat toisia kadestaan ja kenties asuisivat alueella.. voi ollaetta heille tulisi nopea lahto, ambulansilla. Kuuleman mukaan kun yhteiso ei jotain hyvaksy, ei poliisit tai muut viranomaiset voi asialle oikein mitaan. Kysyessani tunteeko Mugsy muslimia joka on homoseksuaali, pyoristyi hanen silmansa ja vastaukseksi tuli tiukka: no!
Ja kaikki oikeastaan kulminoitui siihen, etta tytot joilla on esim. kouluissa ongelmia..aiheesta puhutaan ensisijaisesti vanhemmille, jos on muita ongelmia, tehdaan kaikkensa ettei tytto hapaise perhettaan. Jos poika vahan sortuu tuhmuuksiin, se usein selitetaan silla etta pojat ovat poikia. Siina vaiheessa meikan veri kiehui, mutta kerroin avoimesti etta mun on vaikea ymmartaa tuollaista. Hitto, mun aiti ja isihan olisi varmasti joutuneet maanpakoon jos mun kurinpalautus olisi ollut tuolla linjalla. Mutta se on osa heidan perintoa joka on vuosituhansia vanha. Onneksi asioista voi puhua avoimesti ja se onkin parasta taalla. Luton on koko britanniasta kaikista monikulttuurisin paikka, joten opin kovasti naista kulttuurienvalisista vuorovaikutuksista.

Iltasella sitten katsoin jotain dokkaria joka kertoi pakistanilaisesta naisesta joka nuoruudessaan rakasti tanssimista. Mutta kun han tuli vanhemmaksi, vanhemmat kielsivat tanssimisen julkisissapaikoissa ja han paatti etta jos joskus saa pojan ja hanella on tanssimisenlahja, han saa tanssia sydamensa kyllyydesta. No itseasiassa aiti sai mita tahtoi.
Perhe muutti Englantiin ja hanen pojastaa tuli yksi britannian arvostetuimmista modernintanssin tahdista. Koko tuo tarina sai mulla kyyneleet silmiin, ei sen takia etta aiti nyt sai mita tahtoi, vaan ettei aiti saanut unelmaansa kokonaisvaltaisesti... Kai mie olen niin itsenaisyyttani rakastava ja auktoriteetti kammoinen etta tuntuu todella julmalata luopua omasta unelmastaan tuolla tavalla.

No, taas naita tyo hommia vaan. Sosiaalinen elama on aika hiljaista joten tyomyyrailen vain. Paitsi etta kohta olisi kiva paasta kotiin juomaan lamminta teeta. I Don't feel so good.

Valoa ja lampoa kaikille! Ja terveytta.

Morning mates

Heippa taas. Ei sinällänsä mitään uutta auringon alla. Pääasia että se kuitenkin möllöttää tuolla taivaalla, kuten se täällä tekee.
Olen nukkunut hyvin viime yön ja taisinkin olla väsyneempi Safety Squat puristuksesta kuin luulinkaan. Eilen pesin pyykkiä, kävin Tobyn kanssa kävelyllä, kaupassa, tein hyvää ruokaa ja kirjoitin kouluhommaa. Samalla kun yritin saada selkoa sukupuolisensitiivisyys kurssin monisteista, töllöstä tuli 50 suurimman poikabändin myydyimmät hitit 90-luvulla.
Oli tosi hauskaa tuijotella Boyzonen, East 17, ja Take Thatin vanhoja videoita. On ne kyllä ollut huonoja! Juonet on yksinkertaisia ja kun esim. ed.mainituissa yhtyeissä on niitä jämämiehiä jotka eivät oikeastaan tee yhtään mitään, paitsi ehkä laulavat parit aaaat ja iiiit kertosäkeisiin ja lopunajasta näyttävät vaan tosi orvoilta ja urpoilta.
Erityisesti East 17 yhtyeessä tämä on hyvin nähtävillä. En edes muista koko bändinjäsenistä nimeltä kuin sen sinisilmäisen kaljunpojan, Brianin. Mitkä niiden nimet olivat?? Muistaako kukaan?No, kai se toinen East 17 rivistosta, se honkkeli ja niiiiin brittiläisen näköinen, on jotain mainittavaa yhtyeessä tehnyt mutta ne 2 muuta. Hohhoijaa.. Toinen näyttää patalaiskalta ja toisella on vain yksi ilme. Ihme ja kumma että he pääsivät niinkin pitkälle kuin pääsivät.
Tein myös toisen huomion (joo, kyllä mie niitä kouluhommiakin jossain vaiheessa sain tehtyä). Kaikki varmaan muistaa (paitsi ehka isi ja Anitra :) Hansonin nuoret pojjaat ja sen iänikuisen renkutuksen MMMbob..no se laulaja (ja mikäköhän hänen nimi mahtoi olla?? Suvi jos luet tätä, sie varmaan muistat) näyttää ihan Negativen Jonne Aaronilta. Ihan kuin kaksi marjaa!

No nyt kun pääsin vauhtiin tästä todella tärkeästä asiasta, eli TV-ohjelmista, jatkanen samasta aiheesta.
Tellystä tulee paljon Frendejä (ja useat tuotantojaksot sekoitettuna kanavasta riippuen), Judge Judy on iltapäivän suurta viihdettä, ja sehän muistaakseni näkyi jopa Suomessa joltain kanavalta iltamyöhään. Mitäpä kunnon brittiläinen televisioviihde olisi ilman Ricky Lakea, Hollyoksia sekä Eastendersiä, joista mie en kylläkään tiedä mitään, mutta Keeley ainakin seuraa sitä. Mie olen enemmän niitä Emmerdale tyttöjä.
Uusiakin tuttavuuksia on tullut. Amerikkalainen:” Who’s line is it anyway” on aivan loistava! Se ei ole tosi teeveetä, vaan impro-ohjelma (naapurin Milla tykkäisi varmasti kovasti..hmm, pystyisinköhän nauhoittamaan hänelle sitä jotenkin täällä..) Eikä se ole mitään perinteistä antakaa aihe ja keksimme tarinan sen perusteella, vaan siinä on paljon erilaisia elementtejä kuten laulua, erityisesti räp-osuudet on hillittömiä, pantomiimia ja erilaisten teemojen käyttöä, kuten jokainen lause pitää aloittaa kysymyksellä. .ja ah, se on loistava!
Toinen erinomainen ohjelma on Friday night project jossa on joka viikko uusi juontaja, ja se on aina joku maailmankuulu supers-stara. Viime viikolla esim. oli Kanye West. Mukana on aina kaksi "sivujuontajaa" joiden läpänheitto on aivan älytöntä. Joonas Hytönen ja jopa Stiller saisivat ottaa mallia kuinka annetaan tilaa vieraalle, viihdytetään yleisöä, eikä yritetä buustata omaa olemassaoloa muka nokkavilla kommenteilla. Yleisolla on myos mahdollisuus kysya ihan mita tahansa julkkuvieraalta ja britit eivat ole niin sievistelijoita kuin jenkit joten joitakin starboja varmasti grillataan aikalailla. Jokaisessa jaksossa myos tavalinen kaduntallaaja joutuu piilokameraan. Esim kun Sex and the city- ohjelman tahti Kim Cattrall oli vieraana, han tilasi putkimiehen korjaamaan tukoksen keittion lavuaarista ja yht'akkia Kim saikin puhelun jossa hanen mustasukkainen "poikaystavansa" on tulossa kaymaan ja putkimiesparka laitettiin komeroon piiloon. No, sieltahan se raivohullu poikaystava hanet loysi ja siinapa sitten selitat: "This really isn't what it looks like!" Hah, hauskaa..
Täälä ollaan myös ihastuttu erilaisiin lista-ohjelmiin. Tällä hetkellä näyttäisi pyörivän The 100 Greatest tearjerkers jossa käydään läpi televisiohistorian parhaat itkukohtaukset.

Oi kuinka ihania uutisia kuulinkaan. Vuokranaiseni Keeley kertoi juuri mulle että hän on raskaana poikaystävälleen Simonille! Ihana uutinen. Taa on sitten salaisuus, ei saa kertoa kellekkaan!!!!Vaikka Simon ei ole koskaan ollut innoissaan biologisesta isyydestä, on tämä mahtava uutinen. Vaikka nyt en taida saada enää Keelystä disco-ilta seuraa..Outoa on se, että juuri viime viikon alussa puhuttiin lapsista ja Keeley oli saanut tietää olevansa raskaana maanantaina. Mie myös näin viimeviikonloppuna la-su välisenä yönä että mie olin raskaana ja sitä edellisenä yönä uneksin että Keeley halusi kertoa mulle jotain ja sillä oli ihan itkuiset silmät, mutta mie en oikein saanut unessa selvää, oliko se hyvä vai huono asia mikä hänen mieltänsä painoi. No sattumaa tai ei, aivan mahtavaa! Keeleystä ja Simonista tulee tosi hyvät vanhemmat, ja toivon että kaikki sujuu raskaudessa hyvin.

Tästä tuli nyt hiukan hölynpöly skriivaus mutta olkoot.

..and my make-up is running

Nain ne viikot vaan huristavat eteenpain. Tyorintamalla on ollut viime viime aika hiljaista kun kaikki duunissa halusivat saastaa mun voimia taman viikon tyotehtaviin ja sopivasti myos Tuomas oli taalla ed. viikon. Perjantaina sitten hypatiin bussiin, poristeltiin lentokentalle ja Ryanairin sinikeltaisin-siivin lennettiin Dubliniin.
Siella lentokentalla alkoi jo kuulumaan tuttua puheensorinaa. Suomalaisia naas. Uskoisin etta jengi oli saapunut tampereelta irkkuihin syyslomalle. Bussimatka kesksutaan maksoi 6 euroa ja matka kesti semmoset 25 min. Siella sitte torotettiin ja pohdittiin etta missahan suuntaan meidan hotelli on. Koska ihminen on usein ei niin viksu, eihan meilla ollut karttaa ja hotellistakin oli vain nimi selvilla. Kadusta ei ollut mitaan hajua.
Mutta onneksi poliisit ovat poliiseja Dublinissakin, ei muutakuin suorimaan leheiseen kyttikselle kysymaan suunnistusohjeita. Ja tulihan niita. Olimme itseasiassa aika lahella hotskua ja se loytyikin hyvien ohjeiden jalkeen.

Aurinko paistoi, kaduilla kuului iloinen puheensorina, joka kaukaisesti muistutti englantia.. jep, irlannissa oltiin. kun olimme kirjautuneet hotelliin, ostimme vahan kaupasta patonkia, juorulehden ja juotavaa. Vaikka lento Lutonista Dubliniin kesti vain tunnin, jostain syysta olimme molemmat vahan nuutuneita. Tsillattuamme tovin, paatimme ottaa yhteytta Jussiin, joka on asunut Dublinissa jo vuoden verran. Jussi on tuttu mies rollosta ja oikein hauska seuramies ja toivoimmekin etta ehka kaupunki avautuu (no, ainakin kuppiloiden osalta) vahan paremmin hanen avullaan.

Suunnistimme summamutikassa Tuomaksen kanssa pirtsakassa syysilmassa pubiin jossa soikin hyva musiikki ja siellahan sitten Guinnesit ja sidukat naamariin. Jussi tuli 2 suomalaisen tyokaverinsa kanssa vahan myohemmin ja sitten suuntasimme rokkibaariin. En kuollaksenikaan muista mika sen nimi oli, mutta se oli vahan sellainen kamanen, hamyinen paikka, eika siella tarvinut olla ihan niin justiinsa. Sama meno siella oli kuin suomalaisissakin kuppiloissa. Ehka siella jengi oli kuitenkin enemman vauhti paalla, if u know what i mean.

Ilta meni rattoisasti ja haettiin banjoburgerit (nimi siis tulee siita, etta otat haukut purilaisesta ja sen sisukset aina tuppaa tippua rinnukselle ja sita kun putsaat, teet vahan samaa liiketta kuin soittaisit banjoa..kokeile vaikka!) ja nukkumaan. La aamu sitten lahti, tai sen piti lahtea kaytiin aamupalalla. Herkullisella, irkkulaisella aamupalalla.. no varmasti lihansyoja nautti makkaroistaan mutta kasvissyojalle rostipottua, ja paahtoleipaa. Not! Eli ei muutakuin takaisin nukkumaan. Paatin saastaa mieheni shoppailukidutukselta, ja lahdin itekseni pyorimaan kauppoihin ja jotain pienta sielta loytyikin. Kovin kallistahan siella on.. kaikki muu paitsi bussillakulkeminen. Eli jos laihalla lompakolla se kiinnostaa.. welcome to Dublin!

Iltasella paatimme lahtea Jussin luo, viereiseen(?) pieneen kylaan jossa mies asui. Koska emme edelleenkaan omanneet karttaa, olimme Jussin neuvojen varassa. Heti kun paasimme hotellilta kulkemaan, alkoi satamaan vetta. Jes, kylla kannatti taas meikata.
Bussin numero oli tiedossa ja jonkinlainen ajatus siita, mista se lahtisi. No, paadyimme juoksemaan 5 minuttia kyseisen bussin perassa, kaatosateessa, ja sitten kun se piru vihdoinkin pysahtyi, se ei ottanut meita kyytiin. Aivan litimarkana paatimme menna sisatiloihin punomaan juoniamme, lasillisen aarelle tietysti. Sukat ja kengat vain litisivat, kasilaukku oli ihan marka, mutta kannatti ostaa halpahallista huulipuna...kaikki muu meikki naytti valuneen, mutta puna sentaan pysyi tyylikkaasti huulilla.

Edelleen, koska kysyminen ei ole vaarin, kysyimme bussipysakkeja pubinpitajalta, ja itseasiassa olimmekin todella lahella sita, missa meidan piti olla. Eli ei muutakuin Hawkin streetille ja bussiin, joka maksoi 2 ihmiselta 4 e ja matkaa piti oleman lahes 45 min verran.
Iloinen yllatys vaihtui pian hammennykseksi ja ikkunoista tuhrustamiseksi kun hiffattiin etta niin.. nyt on jo pimiaa, vetta tulee kuin aisaa ja bussinikkunat ovat ihan huurussa.. Ohjeissa sanottiin ; tulette moottoritielle (joka mun mielesta naytti vain normaalilta valtatielta)ja sielta rampinkautta ylos, ja sitten liikenneympyran (joita oli matkan varrella varmaan 7) jalkeen pois. No, kerran jaatiin vaaralla dosarilla pois, ja huomattiin etta oltiin tultu liian kauas paamaarastamme, mutta jollakin tavalla loydettiin paikanpaalle ja siella oli jo hippalot ylimmillaan. Ilta meni sopuisasti, hyvin iisisti ja mulle avautui ihan uusi maailma guitar heroisin kautta. Jussilla oli basso, skitta ja rummut. Meiga oli rumpali, Jussi kitaristi ja Tuomas basisti. Olihan se valilla aivan kauheeta kuultavaa, mutta hauskaa oli.

Sunnuntaina sitten olikin jo lahdon tunnelmaa. Mie lahin klo 17 koneella ja Tuomas jai viela pariksi paivaksi Jussin luo. Kaytiin sellaisella kiertoajelulla ja se oli kylla hyvin avartava. Paljon hienoja katedraaleja, kirkkoja, maisemia.. ja Dublin kaupunkina myos avautui. Me oltiin hengailtu vaan o' connell streetin laheisyydessa ,mutta kaupunkiahan oli vaikka kuinka paljon nakematta. Mayby next time!
Nyt olen sitten 2 paivaa ollut tyontouhussa ja safety squat vetaa kylla mehut aika kivasti. Olen tassa siis valistanut lapsosia(9-10-v) erilaisista huumeista. Tai siis drugseista. Eli on medical drugs, liimoja tai tusseja missa on kemikaaleja jotka vaarinkaytettyna voivat olla huumaavia. Kertonut etta kahvissa ja teessa on kofeiinia ja ollaan pohdittu lasten kanssa mita erilaiset aineet tekevat ihmiselle. Tama on aina mun lempparikohta. Olen piirtanyt isolle paperille piparkakku-ukkelin (ja tata figuuria suositeltiin siksi, etta se on tuttu lapsille, tuo hyvan mielleyhtyman, muttei kuitenkaan figurioi keneksikaan tietyksi henkiloksi) ja sitten kyselen; mita tupakointi tekee kropalle, enta alkoholi.. ja sielta tulee kylla semmosia tarinoita valilla etta huh. Joskus lapset puhuvat omien vanhempien juomatottumuksista tai siita millainen aiti on paissaan. Vaikka he sen kertovat hassutellen, uskon etta se on hyvin hammentavaa heille. Firmamme taktiikka ei ole muutenkaan kieltaa tekemasta asioita, vaan lahinna lisata tietoutta ja sita etta heilla on vapaus valita mita tekevat isona. Kiljuminen siita etta joku on vain vaarin tai pahasta ei varmasti ole koskaan ketaan estanyt tekemasta kokeiluja. Tai sitten lapseen vain istutetaan pelko asioista, ja seko sitten on kantava voima jolla lapsen odotetaan sanovan ei laittomuuksille?
Huh, tasta tuli ihan romaani. Kiva jos joku jaksoi lukea. Menen nyt lataamaan akkuja.. Tsaukt ja moikat!

Lokshen

Terveisia taalta lokshenin aarelta. Tyokamuni David on juutalainen ja heikalaisilla oli alkuviikosta uudenvuoden juhlintaa ja Davidin nana oli tehnyt tallaista perinteista juutalaista jalkiruokaa lokshenia. Tassa kun sita tarkistelen, nayttaisi "kakussa" olevan nuudeleita,rusinoita ja kanelia. Kuulostaa epailyttavalta, mutta itseasiassa maistuu hyvalta.

Mulla on ollut tyomaalla nyt hiukan hiljaisempaa.
Ensi viikolla alkaa Safety Squad ja siella sitten on vilinaa enemman kuin tarpeeksi, joten olen ihan luvan kanssa saanut olla iisisti.
Tuomas tuli lauantaina. Raasuparkanen oli ihan alyttoman vasynyt saapuessa Lutoniin. Birminghamin paassa oli viela ollut ongelmia bussien kanssa ym. mutta jo sunnuntaina han oli taydessa iskussa. Maanantaina lahdettiin sitten seikkailemaan Lontooseen. Ostimme sellaisen paivakortin, jolla sitten sai matkata tubella ja junalla niin paljon kuin jaksoi ja se olikin enemman kuin kateva.
Olen viimeksi kaynyt Lontoossa, hmm, apua, olisiko 5-vuotta sitten ja silloinkin mukana oli tyvaret jotka tiesivat minne menna ja mita tehda. Olinkin aika saletti siita, etta talla reissulla puolet ajasta menee haahuilemiseen ja eksyilyyn. Varasimme myos liput The Hellacoptersien vikalle Lontoon keikalle, Astoriaan.

Mutta kaikki siis meni aivan mahtavasti ja meilla oli todella kiva paiva. Kaytiin Brixtonissa, Sohossa, syotiin leivat puistossa ja kaveltiin Green Parkista Waterloohon ym ym ja Tuomas leikki turistia. Taytynee laittaa niita kuvia tassa kun kerkiaa.
Keikka oli Tottenham Court Roadilla eli ihan keskustan sykkeessa. Loysimme myos sattumalta mukavan rokkibaarin lahistolta ja varmaan kaikki asiakkaat olivat suuntaamassa samalle keikalle. Siella oli myos, ilmiselvista syista johtuen, paljon ruotsalaisia ja oli mukavaa turista.. englanniksi niiden kanssa.

Astoria 2 oli keikkapaikkana suuri, ja tummanpuhuva. Olisi janna nahda millainen "oikea" Astoria sitten on. Astoria on varmaan niinkuin Tavastia ja Astroria 2, Semifinaali. Keikka oli kuitenkin loppuunmyyty ja jengia siella kylla piisasikin. Keikka oli loistava ja yleiso mahtavasti mukana. Niin kuin taalla tapana on, baarit ja kuppilat menevat aikaisin kiinni. En tieda oliko silla mitaan tekemista etta oli maanantai, mutta Astoria2 sulki ovensa klo23. (Keikka siis alkoi klo 20).
Keikan jalkeen kavimme viela siella rokkikuppilassa juomassa yhdet ja koska emme olleet varmoja milloin vika juna lahtee Lutoniin, paatimme suunnata St. Pancrasin asemalle, joka ei sitten sujunutkaan niin sutjakkaasti kuin luulimme. Osa asemista oli suljettu ja saimme sitten suhata ees sun taas notta paasimme jalleen oikeaan paikkaan. Ylimaaraisia sydamentykytyksia tuli myos siita, etta luulimme ensin kaikkien Lutonin junien menneen. No, menihan sinne sitten sellaisia junanretaleita, jotka pysahtyivat joka pysakilla ja olimme Lutonissa puoli kahden maissa yolla. Eli hyvin varikas, tapahtumarikas, ja antoisa 12 tuntinen oli takana.

Olen kylla iloisesesti yllattanyt siita, kuinka helppoa liikkuminen Lontoossa on. Ja kuinka hieno kaupunki se onkaan! Sinne taytyy paasta pian uudestaan. En kaynyt edes shoppailemassa Camden townissa tai ihastelemassa varivaloja Piccadilly Circuksessa.

Huomenna perjantaina suuntaammekin Tuomaan kanssa sitten Dubliniin. Siella ollaan viikonloppu, tai no, Tuomas jaa sinne varmaan tiistaihin-keskiviikkoon saakka ja sitten lentaa kotosuomeen. Tuomaksen kaveri Jussi asuu siella, joten kivaa nahda hantakin ja toivottavasti ehditaan tehda muutakin kuin istua pubissa Guinessin aarella. Tuomas on ollut reissussa jo 3 viikkoa, joten varmasti jo kotisanky houkuttaa. Tuomaan aiti vaan kirjoitteli etta Tikrukissa on vahan koetellut hermoja kun se itkee yot. Voi sita. En ollenkaan arvannut etta kattilainen olisi ollut niiiiin kiintynyt meihin. Ajattelin etta kunhan saa olla kotona ja siella on joku hellimassa ja rakastamassa, se on ok, mutta kapylantiikeri ei olekkaan niin helppo!
No, pian se Tuomas kotio tulee ja eikohan se kissakin siita rauhoitu.

Peace and Lov!

Time is money and money is...?

Huh, jokohan sita yrittaisi vahan rentoutua.
Olin aamulla jo varhain toimistolla tekemassa kouluhommia ja pohtimassa sukupuolisensitivisyytta, jonka otin verkkokurssina. Aihe on hyvin mielenkiintoinen mutta laaja seka monisaikeinen. Toimiston kirjastosta loysin viela 3 tiiliskiven kokoista kirjaa, jotka sivusivat aihetta ja itsella 30 sivuinen monistelapyska kahlattavana. No, sen parissa menikin sitten mooonta tuntia ja siina ohessa menikin sitten pari palaa Keeleyn synttarikakkua joka oli enemman kuin suklainen. Ja ah, niin herkullinen. Alan ilmeisesti tottumaan jopa murukahviin, silla sita meni tanaan enemman kuin normi "yhdenkupinpystynjuomaanmuttahyienenempaa".
Paapomo Joan on ollut taman viikon poissa ja toimisto oli jostain syysta hyvin hiljainen.

Tanaan olin myos Mygsyn kanssa nuorisotalolla. Meidan piti menna vahan kiertelemaan katuja, mutta tanaan oli aasialaiskorttelin vuoro, ja kun on paasto, ei ihmiset jaksa liikkua niin kuin normaalisti. Mugsy myos kertoi etta vaikka suurinosa siella asuvista on muslimeja, on siella asuvilla nuorisolla ongelmana juuri huumeet ja alkoholi, vaikka ne on luonnollisesti vahvasti nou nou-listalla.
Kuuleman mukaan suurin haaste onkin siina, etta millaisen identiteetin nuori pystyy rakentamaan kun tavalliset britit rallaavat ja rellestavat, ja taas perhe ja uskonto vetaa toiseen suuntaan; raittiuteen. Mutta nuorisotalolla oli kuutisen nuorta, kaikki odottivat ruoka-aikaa tietysti. Pojat pelasivat tietsikoilla ja pingista.
Talon tiiminjohtajan kanssa pelattiin vahan niin kuin bilista, mutta se oli lauta jossa napayttamalla yritettiin saada kiekkoja pusseihin. Meika voitti! Iloitsin siita hetken, kunnes han sanoi etta nuoriso-ohjaajan on opeteltava antamaan nuorten voittaa myos. Jostain syysta voittoni ei tuntunutkaan enaan niin makoisalta.

Ihmettelin myos etta miksi nailla nuorisotaloilla ei koskaan ole tyttoja (no sattumoisin ne 2 paikkaan joihin olen tutustunut, ovat sijaitseet juuri nailla aasialaisalueilla) ja mulle vastattiin etteivat vanhemmat anna lupaa. Tyttojen nuokkuillat ovat sitten erikseen. Pitaisi varmaan paasta sinne. Kaikki pojat vaan on hiljaisia ja ujoja (ainakin nama aasialaiset, brittipojat ovatkin ihan taysin eri luku) ja olisi kiva puhua tyttojen kanssa asioista.
Myos Mugsy oli kuullut tasta surullisesta (Lainaten Isa Mitron sanaa) teurastuksesta ja han olikin yllattavan tietoinen mm. Jokelan tapauksesta. Han olikin suuresti ihmeissaan miksei hallitus ole suomessa tehnyt mitaan asian eteen ja miksei suomalaiset ole nousseet barrikaadeille jotta jotain asian eteen tehtaisiin. Mulla ei ollut vastausta siihen, onko sulla?

No, koska kaikki kiiruhtivat seitseman pintaan jo kotiin, laksin minakin himangaan. Paatin kayda tsekkaamassa Tobyn (koira) kanssa lahella olevat ruokakaupat ja koiraparka oli ollut monta tuntia yksin, joten koirien uutisten lukeminen ei sillekkaan tekisi pahaa. Kavely kesti noin 25 min ja sen aikana 4 nuorta teinia pysahtyi ihailemaan koiraa, 2 aikuista miesta ja kaupassa 3 lasta. Kaikkien kanssa sai jotain turista. Se on taalla kylla kivaa kun suurinosa ihmisista on kovinkin puheliaita ja avuliaita. Kauppajonossa ei kannata hotkyilla, silla kassaneidin kanssa saattaa joku jaada jupaileen niita ja naita. Se on kai sita ns.normaalia kanssakaymista taalla maailmalla ;)

Tuomashan on nyt ollut pikkubroidinsa kanssa mm. Niilla on huomenna vika keikka Baselissa ja alunperin planes olikin etta han hyppaa jostain koneeseen ja lentaa tanne. No, tanaan herra sitten soitti ja kertoi ettei uskalla antaa poikien ajaa yksin tukholmaan, joten jos han hyppaa sunnuntaina koneeseen ruotsista ja lentaa tanne. No, munhan mielesta siina ei ollut mitaan jarkea, jos kotimaa siintaa 12 h laivamatkan paassa. Vai olinko ihan vaarassa? Ja niin, miehan olen toissa taalla. Eli varmaan maanantain olisin saanut vapaaksi, mutta jea, 1,5 paivaa yhdessa ja sen jalkeen se olisi ihan leski kun mie ooon 8h toissa. Moksahin vahan tasta, mutta ymmarran hanenkin pointin asiaan.
No, kaikki kuitenkin paattyi hyvin kun Tuomas ilmoitti etta han tulee. Mutkia tuli matkaan vaan (prklstna) Ryanair-lentoyhtion kanssa. Tuomas ei voinut maksaa matkaansa, mieki yritin ja ei. Ei vaikka vaihdoin aa:t ylapilkkujen kanssa ae-paatteiksi, vaikka vaihdoin korttia, ei sitten mitaan. No, uutta lentoa metsastamaan. Nyt on matka maksettu, jonkun mystisen Flyben yhtion kautta ja miehen pitaisi saapua lauantaina. Janna naha vaan, silla kone laskeutuu Birminghamiin ja sielta miekkosen pitaisi viela suoritua tanne Lutoniin. Bussi tuo ja vie, Tuomaksen kanssa tai ilman. Eli sita saadin siihen naihin hetkiin saakka. Huah.

On muuten tyyriita puhelut. Puhuttiin 10 min puhelimessa ja meni 21 puntaa eli 26 euroa. Enpa tiennyt tuotakaan. Huh. Tekstarit kunniaan. Eli ei tuu taalta suunnalta iloisessa nosteessa olevan Sarin puheluita sinne kotisuomeen. Eli jos olen soittanut, mulla on varmaan ollut tosi tarkiaa asiaa.

Taidan panna nyt catlen paalle, horppasta kuumaa ja vaipua petiin. Naa talotkin on aikas vetoisia ja nytkin istun koneen aarella takkipaalla. Mutta onneksi on teeta, sympatiat on nyt jossain muualla ja ylhaalla huoneessani odottaa aidin kutomat villasukat.

Niin kuin autismisaatiolla Katriina sanoisi: Miski?

No jopas jotakin. Heti kun selkansa kaantaa niin joku tyyppi paatti sitten testata uutta asettaan koulukavereihinsa.
Mun ymmarrys ei vielakaan riita siihen, etta jos on niin paha olla ja ei ole tieta ulos..miksi ei vaan hoida tilinsa selvaksi itsensa kanssa? Tarviiko sita toisiinkin sitten purkaa!
Jos on vaaryytta muiden taholta kokenut; miksi ei vaan lahettaisi jotkut ilkeat kirjeet peraan ..eli haudantakaa sitten jattaisi painavan sanansa asianomaisille. Onpa taas puhetta tulevalta yhteisopedagogilta. No, suututtaa vaan.

Jossain artikkelissa luki etta, hallitus ei viela tieda oliko talla Kauhajoen gangsterilla mielenterveysongelmia. Herra paratkoon, oliko se mies viela terve ja toimi noin? No, toivottavasti hanelle luetaan joitain oikeudenmukaisia "rangaistuksia", missa ikina onkaan.
Uutinen oli ainakin kello 12 ja 13 radiouutisten paa-aihe taalla, eli kylla se puhututtaa. On myos ihmetyttanyt taalla toimistolla. Englannissahan tama ongelma on rajahtamassa hiljalleen kasiin, ja tama oireilu on ilmaantunut vasta 2-3 vuotta sitten pahanlaatuiseksi. Toivottavasti suomessa herataan ajoissa, ja ettei ongelma siirry tallaisista tragedioista kaduille ja sita myoten normaaleiksi uutisiksi paivalehtiemme sivuille.

Jo Jokelan aikaan vauhkottiin siita kuinka suomen nuoriso ei voi hyvin. Eikos tama tyyppi ollut 20-vuotias, ja ehka tietylla tavalla valiinputoaja. Pienilla paikkakunnilla terveydenhuolto on muutenkin aarirajoilla ja kyllahan siella sairaita riittaa, mutta kuinka paljon tukea, tietoa ja kannustusta on mahdollista antaa heille, jotka sita tarvitsevat. Erityisesti he, jotka ovat toisaalta niita nakymattomia kaduntallaajia, varhaisaikuisia.
Tietysti isoveli ei voi valvoa jokaista, ja yksilon on pyrittava ottamaan myos itse niita askelia avunantajien keskuuteen, mutta eikohan Kauhajoen poliisit nyt joudu katsomaan itseaan peilista. Kriittisin silmin. Varmasti niin myos tekevatkin. Mieleeni myos juolahti se, etta ehka tama pojitsu saikahti poliisien vierailua, ja harhaisessa mielessaan kuvitteli etta hanen aikeensa saadaan selville, ja sen vuoksi teki hataratkaisun.

Kuka tietaa. Toivottavasti tasta puhutaan, niin kouluissa, virastotaloissa, palvelukeskuksissa joissa tuotetaan kokonaisvaltaista terveydenhuoltoa(vai onko se jo vitsi?) ja koetetaan muistaa tamakin hiukan kauemmin aikaa kuin Jokelan tapaus. En tieda auttaako se, mutta ehka siita on ihan hyva lahtea.

A bit under the weather

Eilen tuntui ilmassa jo syystuulia. Olin jo ihan varma etta britannian kurja saa on urbaania legendaa, mutta eilen vesisade todisti etta kylla sadekuurot ja Englanti kuuluvat yhteen.
Eilen sain tehtya mukavasti koulu- ja tyohommia. Olen yrittanyt ideoida Safety Squat tapahtumaa ja sita lapsille suunnattua huumevalitusta. Miten nayttaa ja osallistaa lapset mukavalla ja kivalla tavalla paihteiden maailmaan? Jos on ideoita, ei muutakuin tanne vaan vinkkeja.

Eilen tein pitkaa leipaa kun lahdin toimistopaivan jalkeen Rajabin kanssa youth centeriin. Odottelimme muslimipoikia mukaan tulevaksi, jotta paasisimme syomaan yhdessa. Paastoa on jaljella viela viikon verran, ja kaikki vaikuttivat aika nuutuneilta.
Youth Center sijaitsee siella ihastuttavassa aasialaiskorttelissa, ja oli mukavaa kavella niiden tuoksujen, varien ja puheensolinan joukossa. Nuoria ilmestyi talla viikolla 4, joka oli 4 enemman kuin viime viikolla! Paastoajat saa syoda jalleen kun kello kay 18.45 ja jestas sita kuhinaa mika korttelissa kavi pitseerioissa, kahviloissa ja raviontoloissa. Ravintoloitsijat tienaavat aika kivan tilin Ramadan aikaan.
Mekin yritimme paasta 4 raflaan, mutta kaikki poydat olivat varattuja. Pienen metsastyksen jalkeen saimme paikat pienesta ravintelista, jossa oli tilaa meille kuudelle nalkaiselle kulkijalle. Oli muuten aika janna tunne kun hiffasin, etta olin eilen vahemmistona. . Olin ainoa tytto, valkolainen, kristitty, ja kasvissyoja. Mutta oli hienoa puhua uskonasioista, ja kylla tunsin pienen sydamenpiston, kun ymmarsin kuinka tarkeaa uskonto heille on. Vaikka heilta vietaisiin kaikki; on heilla aina uskonsa ja oma perhe seka yhteiso.
Nuoret olivat nuoria, valilla he kayttaytyivat hiukan huonosti, valilla epasosiaalisesti mutta kaikenkaikkiaan ilta meni hyvin. Illallisen jalkeen hyppasin taksiin (jonka Safer Luton Partnership maksoi! luxusta) ja kuski oli Kashimirista alunperin ja kertoi etta kun han kay vanhempiensa luona, hanta kohdellaan kuin kuningasta. Miehella oli puheidensa mukaan siella linna, tie nimetty hanen sukunsa mukaan, ja Kashmir on kuin taivas maan paalla(nain olen kuullut myos).. ja kaiken taman ylistyslaulun jalkeen han lisasi.. jos nakisin kaiken tuon siella paikanpaalla, haluaisin avioitua hanen kanssaan. Eli voinko nyt aatella etta mulla on vahan niinkuin varattuna Kashimirista taivaspaikka ja saisin elella siella , yltakyllaisyydessa, karvakasi kuninkaani vierella, kuningattarena? Damn..mistakohan mie saisin sen tyypin puhelinnumeron..

Heh, mutta eipa tanne taman kummempia. Murukahvi on vielakin oudon makuista, odottelen Tuomaalta viestia notta tietaisin tuleeko han riiamaan tannepain, ja niin, ei ihmeempia. Torstaina lahden eraan ohjaajan, Mugsyn (ah, naa ihmisten nimet on taalla mahtavia. Ei mitaan perusvirtasia) kanssa kaduille haahuilemaan ja luomaan kontakteja nuoriin. Huomenna saan kai vapaapaivan kun toimistolla ei ole oikein ketaan.

Aseita ja auringonpaistetta

Tässä sitä heräilen ensimmäiseen viikonloppuuni,aurinko paistaa aivan ihanasti. T-paita kelit siis.
Ilmeisesti jännittävä eilinen väsytti jonkin verran, kun tuli taas vedettyä ansiokkaasti miltei 12 tuntia unta hattuun.
Surffailin tuossa rapiaa kolmeakymmentä televisiokanavaa, ja löysin Emmerdalen. Great! Tämä on vaan joku lauantai-aamun erikoisuus sillä tuossa kuvaruudun oikeassa laidassa heiluu kirkkaanpunaiseen paitaan pukeutunut mies joka viittoo. Itse asiassa tuo viittomakielentulkki on miltei kiinnostavampi kuin itse ohjelma. Kuvittele itse viittovasi Rodneyn ja Nicolan kiihkeä vuoropuhelu.
Ohjelma on muuten täällä valovuosien päässä Suomesta. Täällä tämä toimii miltei reaali-ajassa, kuulemma 2-3 vkoa on eroa. Mutta kaikille faneille tiedoksi, hulluja juonikuvioita on vielä tulossa.

Eilen siis Rahjabin (apua, kirjoitettiinkohan sen nimi noin..) kanssa mentiin nuorten kanssa Bedforshiden poliisien päämajaan kuuntelemaan tietoiskua aseista.
Aluksi näytettiin videoklippejä poliisien työstä jotka käyttävät aseita ja ne olivat tosi elokuvamaisia. Nämä poliisit varmaan halkeavat ylpeydestä aina kun saavat näyttää suuret urotyönsä nuorille..paitsi meidän nuoret eivät ole ihan noin helposti ostettavissa. Heti kun päästiin poliisiasemalla joku nuorista huusikin:”pigs pigs, you’re nothing but filthy pigs!!!! ” – nuorten yksi ohjaaja saikin siinä vaiheessa aikamoisen kiukunpuuskan että jos kukaan nolaa hänet, saa tuntea sen nahoissaan.
No kun päästiin asiaan, eli itse aseiden ja puukkojen tuomiin ongelmiin kaduilla, olihan se pysäyttävää. Erityisesti siinä vaiheessa sai harjoittaa itsesensuuria kun screenillä alkoi vilahdella viimeisen puolen vuoden aikana kuolleita nuoria. Oli hyvät naamakuvat ja sitten tarinat siitä miten kuoli ja minkä ikäinen tyyppi sen teki. myös aseiden aiheuttamat haavat näytettiin hyvinkin avoimesti.
Pojat venkoilivat tuoleillaan, osa miltei nukahti ja osa vaan halusi olla epäkunnioittava. Mutta tuon ”flashin” aikana kaikki kyllä kuuntelivat.
Meille myös näytettiin ”rytinäpoliisin” asevarustelut ja niitä oli kyllä joka lähtöön. Oli sähkö- tainnutin, pippurisuihke, pamppu, käsiase, haulikko ja kaikissa tietysti kaikki uudet ja viimeaikaiset mausteet. He olivat juuri saaneet sellaisen pyörillä liikkuvan pienen kameran jonka voi heittää semmoiseen paikkaan mihin poliisit eivät itse pääse. Se oli siis semmoinen kauko-ohjattavat
pieni kamera. Kätevä varmasti.

Osa pojista jaksoi keskittyä ihan hyvin, mutta osa taas oli ihan hätää kärsimässä välillä. Yksi poika joka 20 minuutin ajomatkan aikana vaikutti mun mielestä joltain kovikselta, itse asiassa kyselikin joitain osuvia kysymyksiä. Vaikka autossa poitsu haukkui esitystä tylsäksi, mutta kyllä se ihan selvästi mietitytti. Hän myös kertoi että nyt pelottaa mennä ulos kun tietää mitä kaikkea teräesinettä tuolla kaduilla liikkuukin. Tämäkin ko. tapaus on lentänyt koulusta vege ja asuu nyt kasvattivanhempien luona. Kova puhumaan ja hän oikeastaan oli eka joka otti muhun kontaktia. Kerroin tulevani Suomesta ja hän luuli että se on jossain Lontoon lähellä. Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vaan tyhmiä vastauksia.
Mutta olihan se puhe menomatkalla poikien kesken raisua ja välillä korvia punotti. Siinä kun 13-vuotias poika pyörittelee röökiä käsissään, puhuu illan kaljankittaamisista, tulee auttamattomasti surulliseksi. Mutta nämä on varmasti kokenut jo semmoisia asioita, jotka olisivat olleet vain aikuisille, mutta tunnepuoli laahaa vielä siellä alle 15-vuotiaan tasolla.

No tämä lätinä nyt oli lähinnä näitä työhommia. Aion käyttää tätä blogia mun ns. oppimispäiväkirjana myös joten täällä on sitten jos jonkinmoista huomiota. Mutta kavelin eilen ilmeisesti jonkinlaisen aasialaiskorttelin lapi. Kauppojen ikkunoissa oli esilla intialaisten Sari-asusteita, kadulla myytiin tuoreita hedelmia ja jokainen vastaantuleva tuntui edustavan eri uskontokuntaa. On muuten duunissakin nahtavilla pienta takakireytta kun Ramadan on kaynnissa. Paasen muuten ehka osallistumaan Id al-Fitr-juhlaan joka paattaa paaston.

Nyt lähden alakertaan tekemään aamupalaa. Ainiin, nyt on löytynyt ruusuun ensimmäinen piikki.. pahaa kahvia täällä on! Kaikki käyttää murukahvia ja jotain outoa on tuossa maidossakin.

How can I help you my love?

Nailla sanoilla minut tervetulotettiin Englantiin, London Heathrow:n lentoasemalla. How can I help you my love? Olin paattanyt ottaa mukaani naurettavan suuren matkalaukun ja olallani kannoin pirtsakan pinkeeta, kannettavan tietokonelaukkua johon oli ahdettu sanakirja, 4 naistenlehtea, meikkilaukku, kirja, kaksi lompakkoa (jotka pursusivat rahaa, heh, no ei ihan) ja tietysti vesipullo. Onneksi olin sentaan alynnyt laittaa tennarit jalkaan, silla uskon etta mielikuvasta olisi puuttunut viela meika, joka koikkelehtii korkkareilla ympari lentokenttaa etsien bussia joka mahdollisesti voisi vieda mut Lutoniin.

No, koska kysyminen ei ole vaarin, paatin ihan rohkeasti kysasta aseman lahettyvilla porraavilta keltatakkisilta ihmisilta neuvoa. He siis hyorivat ties missa tehtavissa lentoaseman ymparistossa.
Kun kysyt joltain itaeurooppalaiselta siivoojalta bussista joka mahdollisesti menisi Lutoniin..eikai muuta voi odottaa kuin irvistyksen ja epamaaraisen kaden heilutuksen. No naiselliset avut peliin vaan. Ja heti tuli tulosta! 2 mukavaa pojankloppia veivat mut vahan syrjemmassa olevalla bussi-asemalle jossa sitten olikin vilinaa ja vilsketta ja loppujenlopuksi sain ostettua bussilipun Lutoniin. Maksoin siita 20 puntaa, eli puolentoista tunnin bussimatkasta n. 25 egee. Grh. No mutta toivottavasti tuonne ei tarvitse kovin usein matkata.

Bussimatka menikin kuin huomaamatta. Ehka osasyyna oli hyvin huvittava bussikuski joka asiakkailleen oli kylla kuin hunajaa ja sokeria mutta kun mies paasi rattiin; oh my gosh! No myonnetaan etta on nama tiet aikas kaposia ja ihmiset ajavat hurjaa vauhtia mutta se kielenkaytto mita talta miehelta tuli, ja asiakkaiden kuullen, olisi saanut lappalaisenkin punastumaan. No ehka nain muuten niin hillityt ja coolit britit paastavat hoyryja. Taman bussifirman matkoilla piti kayttaa turvavyota ja kuski "lentoemomaisesti" naytti hatauloskaynnit ja kuinka ikkunat saa sarjettya jos tarve tulee. Heratti kylla luottamusta.

Ennen lahtoa mullehan annettiin pari ylimaaraista sydamentykytysta kun taalta paasta tiedotettiin ettei yliopiston kampuksella olekkaan mulle huonetta. Tjaa, eli lentolippu on ostettu, matkalaukku pakattu ja ei paikkaa mihin menna. Niceee-e. No, onnekseni taalta tyopaikastani Safer Luton Partnershipilta Keeley lupautui vuokraamaan mulle talostaan huoneen.

Yliopiston kampuksella huoneet ovat pienia, huonossa kunnossa ja tietysti kovinkin meluisia kun juuri kotoa ensikertaa muuttaneet varhais-aikuiset ovat paasseet vapaudenmakuun. Siella ei ole telkkuja ja netistakin pitaisi maksaa extraa (kun pelkasta huoneesta piti maksaa jo 100 puntaa/vko). Eli nyt asun ihastuttavassa talossa jossa mulla on kaunis, vaikkakin aika pieni huone, mutta siella on ihanan iso ja muhkea sanky, telkku, dvd-soitin, radio ja paljon kaappitilaa. Keeley on tosi kiva ja tullaan erinomaisesti juttuun. Meilla on hyvankokoinen takapiha ja Keeleylla on ihana pieni vekkulikoira jota on ihana paijata kun tulee Tikru-kissaa ikava.

Tyopaikalla on tosi kivoja ihmisia, ja mulle annetaan paljon vastuuta ja oma-aloitteisuutta tulevissa tyotehtavissa. Tulen vetamaan Safety Squat nimista jutskaa tossa parin viikon paasta, jossa vastuullani on huumevalistus ja pyorin nuorisokeskuksessa tehden joitain muita juttuja. Ja jossain vaiheessa olen katutiimissa jolloin kuljetaan Lutonin kaduilla ja kohdataan nuoria ja autetaan jos niilla on ongelmia tai kysymyksia. Monenkirjava on kaupunkikuva ja se luo jannitteita taalla kun eri kansallisuudet yrittavat elaa yhdessa mutta erikseen.

Mutta tassa olkoon blogialoitukseni talla kertaa. Yritan heitella esim kuvia tanne, jos se vain onnistuu. Tsemia.